Umpisuoli alert continues

Ensimmainen asia leikkauksen jalkeen, jonka muistan on kun joku yritti herattaa minut lapsimalla minua poskelle ja huutelemalla "heraa!". Ja tama kaikki tapahtui kahden sairaanhoitajan toimesta leikkauspoydalla, kun he yrittivat siirtaa minua leikkauspoydalta toiselle siirrettavalle sangylle. Siina sitten taysissa hoyryissa yritin jotenkin siirtya toiselle sangylle ja sitten pimenikin vintti taas hetkeksi. Seuraava muistikuva on kova kolaus...kun minua siirrettiin metallisella sangylla sairaalan kaytavilla ja sanky osui suoraan metalliseen oveen...ja sitten taas pimeni. Seuraava muistikuva olikin taas sama "heraa!" huuto. Minun kun piti taas siirtya sangylta osastolla olevalle sangylleni (jalkeenpain kuulin, etta tassa kohtaa olin hoyrypaissani hoeskellut sairaanhoitajille: "Olen ulkomaalainen, olen ulkomaalainen, hoitakaa minua kunnolla"). Kuten huomasitte, siirtyminen leikkauspoydalta osastolle oli logistisesti mahtavasti jarjestetty prosessi: 10 minuuttia leikkauksen jalkeen olin jo joutunut vaihtamaan itse sankya...kahdesti! Toivottavasti "Merivaara" tulee panostamaan enemman Keski-Venajan sairaalasankymarkkinoille, ihan vain jo oman terveyteni vuoksi!

Herasin muutaman tunnin horroksen jalkeen aamulla siihen kun huoneessani oli noin 6-8 laakaria valkoisissa takeissa ja 50 cm korkeissa valkoisissa hatuissaan (aivan, Venajalla kirurgeilla on hatut jotka vastaavat kokkien hattuja, mutta ovat 2 kertaa korkeammat). Muistan yhden laakareista olleen sairaalan ylilaakarin (joka on tuttuni) ja hanen esitelleen minut kollegoillensa sairaalan suomalaisena vieraana. Siina sitten minua tutkittiin kuin jotain maailman vaikeimman leikkauksen lapikaynytta potilasta.  Ainakin nelja laakaria paineli vatsaani ja leikkausarven ymparoivaa aluetta, eli joko minusta pidettiin erityisen hyvaa huolta tai sitten kaikki alueen gay kirurgit ottivat tilanteesta ilon irti! Itse toivon sormet ristissa sen olleen ensimmaisen syyn vuoksi...vai toisen...ei nyt ma menin ihan sekaisin...

Minulle oltiin tarjottu yksityista huonetta ennen leikkausta, mutta kieltaydyin koska yksin on tylsa olla huoneessa monta paivaa ja kavin jo ennen leikkausta katsastamassa huoneen, jossa tulisin lepaamaan kahden muun tyypin kanssa. Huone oli ihan uusi, viiden hengen huone, joka oli varattu vain meille kolmelle. Huonekaverini olivat hyvia tyyppeja, yksi oli kaasuputkifirman toimari ja toinen oli yhden suuren alueen palopaallikko. Palopaallikko oli ollut jo 23 paivaa sairaalassa ilman leikkausta. Kundi oli ihan normikunnossa, mutta sille annettiin jotain laserhoitoa vatsaan yhden tunnin ajan kerran kahdessa paivassa ja sita varten se  "asui"sairaalassa (valtion duunissa jengi on tehokasta!). Tassa kohtaa selvennan vahan tarkemmin Venajan sairaanhoitoa: suositusaika olla sairaalassa umpisuolileikkauksen jalkeen on 8-14 paivaa. Jos lahdet aikaisemmin niin sinun pitaa antaa vastuuvapaus sairaalalla...siis minimissaan 8 paivaa sairaalassa umpisuolileikkauksen jalkeen, ei Hesus! Ja yleisestikin, jos kuumeesi nousee flunssassa yli 39C niin silloin pitaa heti menna sairaalaan, missa sinua pidetaan about 4 paivaa...ja jos olet raskaana, niin varaudu viettamaan about 3 viikkoa raskausajastasi sairaalassa tarkkailtavana (siis jos raskaus etenee taysin normaalisti).  Tehokasta, eiko vain!

"Hauskin" nyanssi venalaisessa sairaalaelamassa oli ruokailu. Sairaanhoitaja kavi jokaisen huoneen ovella huutamassa "Ruoka-aika". Ruokaa ei tuotu sangylle vaan jokaisen potilaan piti itse kavella ruokalaan syomaan. Taas mahtavaa jarjestelya sisaelintautien kirurgisella osastolla, jossa kaikki potilaathan hyppivat iloisina kuin gasellit ruokalaan kaiken maailman letkuissaan! Itse asiassa on kylla ikavan nakoista kun jengi kavelee kaytavilla kantaen 1-2 pulloa jonne valuu vatsaan kiinnitetyista letkuista epamaaraisen nakoista tumman punaista tai kellertavaa monjaa...sen nahtyasi ei muuta kuin "Bon Appetit!". Ja mika teki tasta jo vahan ironista oli se, etta monet naista pulloista, joihin sita tummanpuonaista verista monjaa letkuja pitkin valui olivat kaytettyja puolen litran Pepsi Max -pulloja! Tasta saisi hyvan mainoksen aikaan: joukko ihmisia valuu sairaalan kaytavaa pitkin aivan zombien nakoisina ja zombie kavely/matelutyyllilla pullot kasissan, joihin valuu Pepsi Maxin varista monjaa letkuja pitkin ja siihen peraan kuvaruudulle slogan: "Your World Gone Max". Myynti tuplaantuis hetkessa!

Jatketaan taas ensi kerralla...

Umpisuoli alert!

Kirjoittaminen on jaanyt vahan vahemmalle mutta nyt sille on hyva syy! Paikallinen keskussairaala kun ei tarjonnut wifi yhteytta vuodepotilailleen...go figure!

Eli aloitetaanpa nyt sitten tarina ihan alusta.

Reilu viikko sitten vatsani tuli yllattaen kipeeksi. Vatsa tuntui olevan taynna ilmaa ja muistelin jostain, etta urheileminen pistaa vatsan liikkeelle ja suunnistin vatsakivusta valittamatta urheasti tenniskentalle samana iltana. En tietystikaan ehtinyt pelaamaan tennista kuin 30 minuuttia kunnes selkaani iski aivan kamala noidannuoli...siina sitten kerailin itseani kentalla maaten noin 20 minuuttia ennen kuin paasin hitaasti madellen autooni ja siita kotiin. Tarinan positiivisena puolena mainitsisin, etta vatsakipuni unohtui kokonaan! Yo menikin sitten kipulaakkeiden ja jokaminuuttisen voivotteluni merkeissa. Aamulla herasin, selka oli jo parempi, mutta vatsakipu oli palannut voimakkaampana. Yritin pinnistella koko paivan kivun kanssa mutta myohaan illalla jouduin antautumaan ja soittamaan kaverilleni, joka on kaupungin toiseksi suurimman sairaalan johtaja. Pyysin, etta voisin paasta tapaamaan hanta seuraavana aamuna vatsakipuni vuoksi, mutta han taivutteli minut menemaan heti kaupungin keskussairaalaan. Han soitti keskussairaalan johtavalle laakarille, jotta parhaat laakarit olisivat minua vastassa sairaalassa...kello oli jo 12 yolla. Oli suht'koht epamiellytava olo menna sairaalaan puoleltaoin tapaamaan laakareita jotka oli yolla halytetty kotoa vastaanottamaan minut vatsakivun vuoksi.

Paastyani sairaalaan kaksi kirurgia oli minua vastassa. Toinen oli sisaelintautien johtava kirurgi ja toinen oli sisaelintautien osaston johtaja...nyt aloin jo tuntea itseni kipeaksi pelkastaan taman vuoksi. Pikaverikokeiden ja yleisen tutkistelun paatteeksi diagnoosiksi saatiin umpisuolen akillinen tulehtuminen, joka vaatisi valittoman leikkauksen (ei ollut ehka se paras kuningasidea pelata tennista!). Tassa vaiheessa minuun iski aivan kasittamaton paniikki: hataleikkaus Keski-Venajalla!? Ei ollut se diagnoosi, jota olin mennyt hakemaan!

Sitten alkoikin puhelinralli...soitin kaverilleni (toisen sairaalan johtaja) ja kerroin tilanteen ja sanoin etta minahan en taalla leikkaukseen mene. Minua tottakai rauhoiteltiin, koska ei umpisuolen leikkaus nyt niita vaikeimpia leikkauksia ole jne. (tottahan toi kaikki on). Mutta jotenkin "Keski-Venaja + anestesia + leikkaussali+ avoleikkaus + sairaalassa oleminen = rauhallinen mieli" -yhtalo ei toimi! Soitin kiireella vakuutusyhtiooni ja he sanoivat, etta he ymmartavat minun huoleni leikkauksesta kyseisessa paikassa ja ovat valmiit lennattamaan minut yksityisella ambulanssilentokoneella Moskovan amerikkalaiseen yksityissairaalaan (Thank you, Danish sympathy!). Lentokone tosin olisi vasta 5 tunnin paasta kyseisen kaupungin lentokentalla, koska taysin varusteltuja ambulanssiakoneita ei kuulemma Venajalla ole(?!) (kone tulisi Puolasta tai Suomesta) ja leikkaus voitaisiin suorittaa minimissaan vasta 9 tunnin paasta. Tama 9 tuntia oli liian pitka aika paikallisten laakarien mukaan, umpisuoli oli kuulemma tulehdusarvojen etc. mukaan jo siina kunnossa, etta muutaman tunnin paasta olisi kyseessa paljon suurempi leikkaus. Taman kaiken puhelirumban ollessa kaynnissa olivat kaverini ja keskussairaalan johtaja kayneet pitkan keskustelun keskenaan kuka olisi se "onnellinen" joka suorittaisi umpisuolen poiston.

Eli pelkistaen tilanne oli seuraava:

Yli miljoonan ihmisen kaupungin kahden suurimman sairaalan johtajat keskustelivat kuka tekisi minulle umpisuolen poistoleikkauksen...sairaalan johtaja itse vai sisaelintautien osaston johtava kirurgi...ja samaan aikaan mina inisin kaikille, etta olisi ehka parempi, jos odotettaisiin sita ambulanssientokonetta...ja kello oli noin 02.00 yolla! Eli ei mitenkaan ylimitoitettu operaatio umpisuolen poistoleikkausta varten, eihan?!

Eikohan tama riita talla kertaa. Seuraavalla kerralla kerron kuinka operaatio "umpisuoli" saatiin onnelliseen paatokseen ja joitain muitakin nyansseja Keski-Venajan sairaalaelamasta.