Pakkas-ukko on aikaisessa

Kirjoitan tata blogia keskella yota...nukuin erittain hyvin 23-03, mutta sitten herasin erittain energisen, joten aloin kirjoitustyon...toivottavasti tama alkaa vasyttamaan minua!

Nyt sitten blogin aiheeseen:
Eilen alkoi paukkupakkaset. Yleensa niita saa odottaa tammikuun loppuun. Itse asiassa monena viime vuotena ne on jaanyt kokonaan valiin (tassa haluan todellakin sanoa vilpittomat kiitokset hiilidioksidipaastoille ja ilmaston lampenemiselle!). Elohopea naytti eilen jo -30C. Yo olikin sitten erittain paljon kylmempi, -37C, ja sen aikaansaannokset huomasin aamulla. Auto kun ei sitten millaan kaynnistynyt. Ensin yritin kaynnistaa kaukosaatimella lampimasta kodistani, mutta moottori ei lahtenyt kayntiin. Niin, siis taalla on mahdollista ostaa sellainen kaukosaadin autoon, jolla saa auton moottorin kaynnistettya 15 minuutiksi (aivan Kioton sopimuksen henkea noudattaen). Tata kaukosaadinta tuleekin sitten talvisin kaytettya 3-4 kertaa paivassa, koska kylmaan autoon istuminen ei ole mun juttu (eika taalla paljon nay lappuliisoja sakottamassa tyhjakaynnista).

Sitten jouduinkin jo menemaan itse auton luokse ja yrittaa kaynnistaa sita avaimella. Edelleenkaan ei suuren suurta pihahdusta moottorin suunnalta kuulunut. Mulla oli tapaaminen 20 minuutin paasta toimistolla, joka sijaitsee 1,5km paassa kotoani. Kaikki taksit oli tupaten taynna, puhelimessa luvattiin taksi 1,5 tunnin paasta...joten ei auttanut muu kuin pukea hylkeennahkaturkkini paalle ja lahtea kavellen(!) kohti toimistoa. Ulkona oli vaatimattomat -34C... Minusta ei varmaan nakynyt kuin silmamunat kaikkien vaatekerrosten alta, mutta paasin perille ilman kylmyydesta johtuvaa varpaideni tai sormieni amputaatiota. Silmista valuva vesi oli kyllakin jaatynyt ripsiini.

Myohemmin palasin tyontekijani autolla ja akkukaapeleilla autooni, mutta ei se niillakaan inahtanut. Ainoaksi vaihtoehdoksi jai kutsua hinausauto, joka veisi autoni jonnekin lampimaan halliin "sulamaan". Saimmekin hinausauton tulemaan tunnin odotuksen jalkeen ja oli aika hauskan nakoista kun kotitaloni pihalla pyori samaan aikaan kolme eri hinausautoa (en tainnut olla ainoa, jonka auton bensa jaatyi). Mutta taytyy kylla sanoa, etta hinausauton kuski Igor (miksi ne on aina Igoreita?) oli kylla kova kundi! Ei pipoa, ei hanskoja ja kundi haarasi 20 minuuttia autoni ymparilla metallivaijereillaan (edelleen paljain kasin), jotta saisi nostettua autoni rekkaansa. Siina ei paljoa kylmyydesta inisty...niin kuin mina olen tehnyt viimeiset kaksi paivaa!

Nyt alkaa taas silmaluomia painaa...taidan menna unelle. Talla hetkella elohopea nayttaa -38C ja huomiseksi on luvattu -40C. Onneksi auto on tallissa!

ps. yhta asiaa en ymmarra. Taalla minulle toitotetaan koko ajan, etta kayta turkislakkia alaka pipoa kun on kylma. Ideassa on kylla teoriassa peraa, mutta kun taalla myytavat turkislakit eivat peita korvia!? Ja korvathan ei normaalisti jaady kylmalla...ja on ne lakit kylla niin speden nakoisiakin!

Autoilua maaseudulla ja muuta mukavaa

Viime viikonloppuna tuli autoiltua Keski-Venajan maaseudulla. Tallaiset matkat ovat aina erittain mielta avartavia kokemuksia. Muistaakseni olin jo jossain aikaisemmassa kirjoituksessani maininnut kovaa liikkuvista ja usein tienvarteen hajoavista Laatikko-Ladoista (eivat muuten tallakaan kertaa tuottaneet pettymysta), joten en syvennyt samoihin asioihin talla kertaa.

Jostain syysta matkan varrella meidat yllatti nalka. Taalla on noin 20km valein sellaisia kahviloita (punatiilesta tehty rakennelma, en kutsuisi taloksi), joista saa jotain pienta purtavaa. Pysahdyimme ensimmaisen kahvilan kohdalle, mutta se oli kiinni. Seuraava kahvila olikin jo muutaman kilometrin paassa, mutta siella ei ollut mitaan ruokaa/sampylaa tms. valmiina ja minka tahansa valmistus kestaisi minimissaan 40 minuuttia. Kolmas kahvila naytti jo hienommalta. Odotukset korkealla (Venajalla tama on AINA iso virhe) astuimme kahvilaan sisalle vain huomataksemme, etta siella haari noin 10 remontti-reiskaa poraamassa seiniin ja kattoon joitain reikia. Sampyloita ja piiraita oli joka tapauksessa saatavilla, mutta koska ne olivat naytilla lasivitriinin paalla (huom. ei sisapuolella) olivat piiraat "jostain ihme syysta" kirjaimellisesti paallystetty joko sementtipolylla tai sitten tomusokerilla. Itse epailin voimakkaasti ensimmaista vaihtoehtoa, vaikka jauheliha-kaalipiirakka tomusokerilla ei Venajan makumieltymyksiin tutustuneena edes yllattaisi minua enaa. Kaikkien naiden itse asiassa jo odotettavissa olevien takaiskujen jalkeen ajattelimme selvita kurnivilla vatsoillamme aina perille saakka.

Olimme yota yhdessa pienemmassa kaupungissa ja tottakai halusin nahda mita ohjelmaa kaupunki tarjoaa lauantai-illan vietoksi. "Paras" paikka oli nyrkkeilysali, joka muutetaan illaksi biljardisaliksi/baariksi. Olinkin aina unelmoinut pelaavani biljardia nyrkkeilytestosteronin ja hienhajun sekoituksessa. Muuten ihan vain havaintona, kuka jaksaa kantaa about 10 biljardipoytaa joka ilta saliin ja kantaa ne yolla takaisin varastoon? ei ehka kaikkein mukavin duuni maailmassa.

Kavimme viela yhdessa pienessa kylassa, jossa opin suuria viisauksia ja myos aika "erikoislaatuisia" kulttuurisia tapoja. Ylivoimaisesti oudoin, mutta omassa traagisuudessaan hauskin tapa (keskustelimme hautajaisista), jonka kuulin oli seuraava: Kun vainaja kuolee, hautaus tapahtuu yleensa seuraavana paivana (kylissa kun ei ole ruumishuoneita). Hautaamisen jalkeen miesten pitaisi palata vainajan talolle ja a) joko kiertaa vaja kaksi kertaa ympari vastapaivaan tai b) virtsata vajan sisalle. Siis tah?! Arvatkaa kumman valitsin!

Influenssaa pukkaa ihan sikana!

Nyt se on sitten taallakin. Paljon puhuttu, paljon pelatty ja paljon rokotettu Mr. Swineflu on tehnyt esiinmarssinsa myos "in the middle of nowhere"-kaupunkiin. Tosin virallisten(!) lahteiden mukaan varmistettuja tapauksia on vain 19. Ei niin virallisen tyopaikka-, kaveri-, katugallupin mukaan noin 20% ihmisista sairastaa, mitapa muutakaan kuin infuenssaa...siis "kausi" sellaista! Sikainfuenssan ensimmaiset "varmennentut" tapaukset todettiin yllattaen vasta nyt, siis samaan aikaan kuin omavalmisteinen(!) rokote valmistui ja ensimmaiset rokotukset alkoivat. Siis taalla ei todellakaan luoteta mihinkaan kansainvalisiin laakefirmoihin (mika on kylla monessa asiassa ihan jees), mutta tehda nyt rokote nain nopealla aikataululla paikallisilla resursseilla on kylla kanssa aika hasardia!

Ajattelin kysya ylilaakari ystavaltani rokotteesta, koska en haluaisi sikailla sangyssani viikkoa kuumeessa. Ylilaakari ystavallani oli erittain yksiselitteinen vastaus rokotteesta: "Ala vaan ota sita rokotetta. Se ei ole ehtinyt lapaisemaan viela mitaan turvallisuustesteja!" Kuin musiikkia korvilleni! Taalla sita nyt ollaan sitten. Tilanne on seuraava:

1. Yliopistot on suljettu kuukaudeksi (--> baarit on taynna)
2. Koululaisten syyslomia on jatkettu
3. Kaikki sairaalat ovat karanteenissa (70v. siivoojat pesevat lattioita silla samalla ratille jo 10 vuotta ja kayttavat samaa likavetista amparia ympari vuorokauden)
4. Sairaaloiden vuodepaikat ovat jo taynna
5. Apteekeissa myytavat vitamiinit ja influenssalaakkeet ovat loppuneet, eika uutta ole tulossa
6. Laakarit varoittavat ostamasta Tamifluta apteekeista, koska suurin osa on kuulemma vaarennetyja (onneksi on muutama Tamiflu-pakkaus Suomen tuliaisina)

Mutta ei hataa, kaupunki haluaa auttaa hadassa. Se tilasi 50 000 kertakayttoista kasvosuojusta asukkaille...ja eihan taalla ole kuin yli miljoona asukasta! Eikohan noilla nyt vuoden loppuun asti parjata...hahah

Latkamatsissa ei pelota

Kaupunki jossa oleskelen on nykypaivana aika hulluna jaakiekkoon. Uuteen areenaan (kerron tasta viela lisaa myohemmin) mahtuu 8 000 katsojaa, mutta jo pelkastaan halukkaita kausikortin ostajia oli yli 20 000. Mutta kas kummaa, kaikki ystavani, jotka halusivat kausikortin onnistuivat saamaan sen tasmalleen niilta paikoilta joilta halusivat (ja nama tyypit eivat todellakaan jonottele kausikortteja varten). Saipa yksi ystavani, jolla oli jo kolme kausikorttia, yhden lisakausikortin kesken kauden. Ja yllatys yllatys, tasmalleen jo olemassa olevien kausikorttiensa naapurista...joku Igor oli siis siirretty parkkipaikalle katsomaan loppukauden peleja. Kysyttyani kuinka han onnistui saamaan kausikortin kesken kautta sain vastaukseksi pelkan hymyn ja iloisen hymahdyksen...eli nain taalla!

Lippujen hinnat eivat tosin ole paatahuomaavia. Laskin nopeasti paassani, etta jos halli on joka kotiottelussa loppuunmyyty niin lipputuloilla katetaan kalleimman pelaajan vuosipalkka (siis vain yhden pelaajan). Loput rahat tulevat sponsoriyrityksilta, jotka nyt vain "sattuvat olemaan" valtio-omisteisia yrityksia (Hakamiesta kaivattaisiin tannekin!).

Itse Presidentti on seuraamassa joka ikista kotiottelua paikan paalla (mistas ne sponsorirahat tulivatkaan?) ja tietysti hanen vuokseen muu ministeriporukka raahautuu myos peleihin...tama jarjestely johtaa siihen, etta kaupungin keskusta on kaksi kertaa viikossa kello 18-19 (siis ruuhka-aikana) melkein taysin suljettu muilta autoilta "tarkeiden henkiloiden" areenalle kuljettamisen vuoksi. Tata kuljetusoperaatiota hoitaa valehtelematta noin 100 liikennepoliisia, jotka on ripoteltu noin 15 metrin valein pitkin keskustan katuja...jos Suomi joskus tulee viela jarjestamaan jonkun EU huippukokouksen, niin apua liikennejarjestelyjen suunnitteluun kannattaa tulla hakemaan taalta.

Itse areenan parkkipaikalla partioi noin 50 poliisia + 20 paikallisen "Karhuryhman" poliisia koirineen. Hauskana nyanssina voin kertoa, etta areenalla on nelja erillista parkkipaikkaa: 1) Yksi Presidentille ja ministereille 2) yksi tarkeille henkiloille (lue: rikkaille) 3) yksi ei niin rikkalle, mutta niille ketka tuntevat jonkun latkaorganisaatiossa ja 4) yksi tavallisille kuolevaisille. Eika taalta loydy ensimmaisen rivin parkkipaikkoja "Naisille ja lapsiperheille" niin kuin joissain Suomen ostoskeskuksissa...


Kaiken taman lisaksi jokaisella sisaankayntiovella seisoo kaksi poliisia ja kaksi jarjestysmiesta (tummaan pukuun sonnustautuneina tottakai, onhan kyseessa jaakiekko-ottelu). Ja kaiken kruunaa metallinpaljastin seka lisaksi kasin tehtava vartalontutkimus...Taman rentouttavan sisaantulon jalkeen voi jo suunnistaa omille istumapaikoille. Hallin kaytavilla partioi poliiseja, kaytavalta areenan sisalle johtavilla ovilla on poliiseja...I think you got the point...

Eli kaiken kaikkiaan jaakiekko-ottelussa tuntee itsensa aika turvalliseksi!

ps. ihan vain tiedoksi, etta paikallisen joukkueen budjetti on enemman kuin koko SM-liigan budjetti yhteensa...elama on koyhaa Keski-Venajalla!

Urheilun ilot ja Arnold

Umpisuolileikkauksesta toipuminen on mennyt paremmin kuin sairaalaolosuhteet antoivat odottaa. Viela on leikkausarven alapuolella outoa kihelmointia iholla, mutta laakarin mukaan elimiston sisalla olevat tikit voivat aiheuttaa sen (itse epailen, etta leikkauksen tehneen laakarin vodkapullon korkki on jaanyt sisalleni..). Joka tapauksessa, elama etenee ja uusia kommelluksia sattuu taman tasta. Voisin kirjoittaa taas monta tarinaa poliiseista, ravintoloista tai kaynneista valtion virastoissa. Talla kertaa kirjoitan kuitenkin liittymisestani kuntoiluklubiin. 

Aivan, siis ajattelin alkaa "nostaan rautaa" taas reilun kymmenen vuoden tauon jalkeen.  Aloitan hammastikuista ja uskon jo ensi vuoden aikana yltavani metallitangon nostoon eli odotukset ovat korkealla! Taalla liittyminen kuntosalin jaseneksi on tieteenalana viety paljon pidemmalle kuin Suomessa. Kuntosalin myyntihenkilokunta on erittain aktiivinen ja he (kaikki noin 20-23 v tyttoja) ovat valmiita tulemaan asiakkaan luokse myymaan palveluitaan (yksityinen kommentti: herra nro 16, ala ajattele mitaan kaksimielista!). Ja hauskin yksityiskohta on se, etta myyntihenkilokunta on toissa 24h, koska meista monihan on aina unelmoinut (vai olisiko sana "uneksinut" parempi?) ostavansa kuntosalijasenyyden kello 4 aamuyolla!

Ostettuani jasenyyden paatin menna kokeilemaan salia, mutta se ei kaynytkaan niin helposti kuin ajattelin. Ennen kuin minulle annettiin mahdollisuus kokeilla laitteita, minun piti ehdottomasti menna tapaamaan kuntosalin urheilulaakaria. Ilman hanen "kirjallista suostumustaan" minun olisi kuulemma vaarallista aloittaa urheilu omin pain. Ja tama kirjallisen suostumuksen antava laakari oli noin 21 v naispuolinen laakarinalku, jolla oli valkoisen takin alla Niken mikroshortsit ja toppi...todella vakuuttavaa...mutta itse asiassa aika hauskaa...

"Laakarissa" kaynnin jalkeen Keski-Venajan Arnold Schwarzenegger otti asiakseen tutustuttaa minut salin laitteisiin. About jokaisen ohi menevan naisen kohdalla hanen suustaan paasi kommentti: "Taalla on niin paljon hyvan nakoisia naisia!" Ajattelin ehdottaa hanelle siirtymista tyoskentelemaan markkinoinnin puolelle, mutta seuraava ohi kaveleva aerobic-tytto sai ajatukseni katoamaan. Siina me sitten pyorimme jokaisen laitteen ympari, kunnes paasimme toisen kerroksen cardio-saliin. Jokaisessa cardio-laitteessa oli oma TV, jonka kayttamisen esittelyyn meni enemman aikaa kuin itse laitteiden esittelyyn. Mutta kaveri heitti kylla aika kuolemattoman kommentin juuri ennen kuin poistuimme cardio-salista: "TV:sta nakyy myos Playboy-kanava!" Siinahan sitten juokset intervallijuoksua juoksumatolla ja katselet puputyttoja...dreams do come true! Hahah...

Noin 1,5 tunnin esittelyn jalkeen paikallinen Arnold sai koko salin uima-altaineen, erilaisine saunoineen ja porealtaineen esiteltya minulle ja tottakai lohkaisi lopusssa, etta "Uima-allas osastolla on aina niin monta hyvannakoista naista!" Aloin pikkuhiljaa ymmartamaan hanen ajatuksenkulkuaan...tosin erotessamme hammennyin hieman, koska kun mainitsin olevani ulkomaalainen han oli hammastynyt. Oli kuulemma ihmetellyt nimeani, mutta ei ollut "tajunnut" minun olevan ulkomaalainen...eli tassa on nyt kaksi vaihtoehtoa: 1) joko han ei erota erittain voimakasta ulkomaalaisaksenttiani ja kielioppivirheitani venajankielen taidoissani  tai 2) olen niin jalkeenjaaneen nakoinen, etta ulkonakoni perusteella voi olettaa, etta en ole 32 vuoden aikana oppinut puhumaan normaalisti kotimaani kielta (siis jos olisin venalainen)?! 

Ai niin, melkein unohdin mainita, etta Arnold tulee seuraamaan perassani seuraavat 10 salikayntiani personal trainerinani. Sellaiset ovat kuntoiluklubin saannot. Klubi on tosin 24h auki, joten saa nahda mita Arnold sanoo kun ilmoitan haluavani kayda salilla seuraavan kerran torstaiyona kello 03.30!

Laittakaa muuten jotain kommenttia kun en tieda lukeeko tata nonsensea enaa kukaan...

Umpisuoli alert continues

Ensimmainen asia leikkauksen jalkeen, jonka muistan on kun joku yritti herattaa minut lapsimalla minua poskelle ja huutelemalla "heraa!". Ja tama kaikki tapahtui kahden sairaanhoitajan toimesta leikkauspoydalla, kun he yrittivat siirtaa minua leikkauspoydalta toiselle siirrettavalle sangylle. Siina sitten taysissa hoyryissa yritin jotenkin siirtya toiselle sangylle ja sitten pimenikin vintti taas hetkeksi. Seuraava muistikuva on kova kolaus...kun minua siirrettiin metallisella sangylla sairaalan kaytavilla ja sanky osui suoraan metalliseen oveen...ja sitten taas pimeni. Seuraava muistikuva olikin taas sama "heraa!" huuto. Minun kun piti taas siirtya sangylta osastolla olevalle sangylleni (jalkeenpain kuulin, etta tassa kohtaa olin hoyrypaissani hoeskellut sairaanhoitajille: "Olen ulkomaalainen, olen ulkomaalainen, hoitakaa minua kunnolla"). Kuten huomasitte, siirtyminen leikkauspoydalta osastolle oli logistisesti mahtavasti jarjestetty prosessi: 10 minuuttia leikkauksen jalkeen olin jo joutunut vaihtamaan itse sankya...kahdesti! Toivottavasti "Merivaara" tulee panostamaan enemman Keski-Venajan sairaalasankymarkkinoille, ihan vain jo oman terveyteni vuoksi!

Herasin muutaman tunnin horroksen jalkeen aamulla siihen kun huoneessani oli noin 6-8 laakaria valkoisissa takeissa ja 50 cm korkeissa valkoisissa hatuissaan (aivan, Venajalla kirurgeilla on hatut jotka vastaavat kokkien hattuja, mutta ovat 2 kertaa korkeammat). Muistan yhden laakareista olleen sairaalan ylilaakarin (joka on tuttuni) ja hanen esitelleen minut kollegoillensa sairaalan suomalaisena vieraana. Siina sitten minua tutkittiin kuin jotain maailman vaikeimman leikkauksen lapikaynytta potilasta.  Ainakin nelja laakaria paineli vatsaani ja leikkausarven ymparoivaa aluetta, eli joko minusta pidettiin erityisen hyvaa huolta tai sitten kaikki alueen gay kirurgit ottivat tilanteesta ilon irti! Itse toivon sormet ristissa sen olleen ensimmaisen syyn vuoksi...vai toisen...ei nyt ma menin ihan sekaisin...

Minulle oltiin tarjottu yksityista huonetta ennen leikkausta, mutta kieltaydyin koska yksin on tylsa olla huoneessa monta paivaa ja kavin jo ennen leikkausta katsastamassa huoneen, jossa tulisin lepaamaan kahden muun tyypin kanssa. Huone oli ihan uusi, viiden hengen huone, joka oli varattu vain meille kolmelle. Huonekaverini olivat hyvia tyyppeja, yksi oli kaasuputkifirman toimari ja toinen oli yhden suuren alueen palopaallikko. Palopaallikko oli ollut jo 23 paivaa sairaalassa ilman leikkausta. Kundi oli ihan normikunnossa, mutta sille annettiin jotain laserhoitoa vatsaan yhden tunnin ajan kerran kahdessa paivassa ja sita varten se  "asui"sairaalassa (valtion duunissa jengi on tehokasta!). Tassa kohtaa selvennan vahan tarkemmin Venajan sairaanhoitoa: suositusaika olla sairaalassa umpisuolileikkauksen jalkeen on 8-14 paivaa. Jos lahdet aikaisemmin niin sinun pitaa antaa vastuuvapaus sairaalalla...siis minimissaan 8 paivaa sairaalassa umpisuolileikkauksen jalkeen, ei Hesus! Ja yleisestikin, jos kuumeesi nousee flunssassa yli 39C niin silloin pitaa heti menna sairaalaan, missa sinua pidetaan about 4 paivaa...ja jos olet raskaana, niin varaudu viettamaan about 3 viikkoa raskausajastasi sairaalassa tarkkailtavana (siis jos raskaus etenee taysin normaalisti).  Tehokasta, eiko vain!

"Hauskin" nyanssi venalaisessa sairaalaelamassa oli ruokailu. Sairaanhoitaja kavi jokaisen huoneen ovella huutamassa "Ruoka-aika". Ruokaa ei tuotu sangylle vaan jokaisen potilaan piti itse kavella ruokalaan syomaan. Taas mahtavaa jarjestelya sisaelintautien kirurgisella osastolla, jossa kaikki potilaathan hyppivat iloisina kuin gasellit ruokalaan kaiken maailman letkuissaan! Itse asiassa on kylla ikavan nakoista kun jengi kavelee kaytavilla kantaen 1-2 pulloa jonne valuu vatsaan kiinnitetyista letkuista epamaaraisen nakoista tumman punaista tai kellertavaa monjaa...sen nahtyasi ei muuta kuin "Bon Appetit!". Ja mika teki tasta jo vahan ironista oli se, etta monet naista pulloista, joihin sita tummanpuonaista verista monjaa letkuja pitkin valui olivat kaytettyja puolen litran Pepsi Max -pulloja! Tasta saisi hyvan mainoksen aikaan: joukko ihmisia valuu sairaalan kaytavaa pitkin aivan zombien nakoisina ja zombie kavely/matelutyyllilla pullot kasissan, joihin valuu Pepsi Maxin varista monjaa letkuja pitkin ja siihen peraan kuvaruudulle slogan: "Your World Gone Max". Myynti tuplaantuis hetkessa!

Jatketaan taas ensi kerralla...

Umpisuoli alert!

Kirjoittaminen on jaanyt vahan vahemmalle mutta nyt sille on hyva syy! Paikallinen keskussairaala kun ei tarjonnut wifi yhteytta vuodepotilailleen...go figure!

Eli aloitetaanpa nyt sitten tarina ihan alusta.

Reilu viikko sitten vatsani tuli yllattaen kipeeksi. Vatsa tuntui olevan taynna ilmaa ja muistelin jostain, etta urheileminen pistaa vatsan liikkeelle ja suunnistin vatsakivusta valittamatta urheasti tenniskentalle samana iltana. En tietystikaan ehtinyt pelaamaan tennista kuin 30 minuuttia kunnes selkaani iski aivan kamala noidannuoli...siina sitten kerailin itseani kentalla maaten noin 20 minuuttia ennen kuin paasin hitaasti madellen autooni ja siita kotiin. Tarinan positiivisena puolena mainitsisin, etta vatsakipuni unohtui kokonaan! Yo menikin sitten kipulaakkeiden ja jokaminuuttisen voivotteluni merkeissa. Aamulla herasin, selka oli jo parempi, mutta vatsakipu oli palannut voimakkaampana. Yritin pinnistella koko paivan kivun kanssa mutta myohaan illalla jouduin antautumaan ja soittamaan kaverilleni, joka on kaupungin toiseksi suurimman sairaalan johtaja. Pyysin, etta voisin paasta tapaamaan hanta seuraavana aamuna vatsakipuni vuoksi, mutta han taivutteli minut menemaan heti kaupungin keskussairaalaan. Han soitti keskussairaalan johtavalle laakarille, jotta parhaat laakarit olisivat minua vastassa sairaalassa...kello oli jo 12 yolla. Oli suht'koht epamiellytava olo menna sairaalaan puoleltaoin tapaamaan laakareita jotka oli yolla halytetty kotoa vastaanottamaan minut vatsakivun vuoksi.

Paastyani sairaalaan kaksi kirurgia oli minua vastassa. Toinen oli sisaelintautien johtava kirurgi ja toinen oli sisaelintautien osaston johtaja...nyt aloin jo tuntea itseni kipeaksi pelkastaan taman vuoksi. Pikaverikokeiden ja yleisen tutkistelun paatteeksi diagnoosiksi saatiin umpisuolen akillinen tulehtuminen, joka vaatisi valittoman leikkauksen (ei ollut ehka se paras kuningasidea pelata tennista!). Tassa vaiheessa minuun iski aivan kasittamaton paniikki: hataleikkaus Keski-Venajalla!? Ei ollut se diagnoosi, jota olin mennyt hakemaan!

Sitten alkoikin puhelinralli...soitin kaverilleni (toisen sairaalan johtaja) ja kerroin tilanteen ja sanoin etta minahan en taalla leikkaukseen mene. Minua tottakai rauhoiteltiin, koska ei umpisuolen leikkaus nyt niita vaikeimpia leikkauksia ole jne. (tottahan toi kaikki on). Mutta jotenkin "Keski-Venaja + anestesia + leikkaussali+ avoleikkaus + sairaalassa oleminen = rauhallinen mieli" -yhtalo ei toimi! Soitin kiireella vakuutusyhtiooni ja he sanoivat, etta he ymmartavat minun huoleni leikkauksesta kyseisessa paikassa ja ovat valmiit lennattamaan minut yksityisella ambulanssilentokoneella Moskovan amerikkalaiseen yksityissairaalaan (Thank you, Danish sympathy!). Lentokone tosin olisi vasta 5 tunnin paasta kyseisen kaupungin lentokentalla, koska taysin varusteltuja ambulanssiakoneita ei kuulemma Venajalla ole(?!) (kone tulisi Puolasta tai Suomesta) ja leikkaus voitaisiin suorittaa minimissaan vasta 9 tunnin paasta. Tama 9 tuntia oli liian pitka aika paikallisten laakarien mukaan, umpisuoli oli kuulemma tulehdusarvojen etc. mukaan jo siina kunnossa, etta muutaman tunnin paasta olisi kyseessa paljon suurempi leikkaus. Taman kaiken puhelirumban ollessa kaynnissa olivat kaverini ja keskussairaalan johtaja kayneet pitkan keskustelun keskenaan kuka olisi se "onnellinen" joka suorittaisi umpisuolen poiston.

Eli pelkistaen tilanne oli seuraava:

Yli miljoonan ihmisen kaupungin kahden suurimman sairaalan johtajat keskustelivat kuka tekisi minulle umpisuolen poistoleikkauksen...sairaalan johtaja itse vai sisaelintautien osaston johtava kirurgi...ja samaan aikaan mina inisin kaikille, etta olisi ehka parempi, jos odotettaisiin sita ambulanssientokonetta...ja kello oli noin 02.00 yolla! Eli ei mitenkaan ylimitoitettu operaatio umpisuolen poistoleikkausta varten, eihan?!

Eikohan tama riita talla kertaa. Seuraavalla kerralla kerron kuinka operaatio "umpisuoli" saatiin onnelliseen paatokseen ja joitain muitakin nyansseja Keski-Venajan sairaalaelamasta.

Kevat, kesa ja kylma vesi

Kolme sanaa jotka kuuluvat yhteen Venajalla...siis kun puhutaan vesijohtovedesta. Joka kevat kaikki kaupungin talot ovat ilman lamminta vetta noin 7-10 paivaa "huoltotoiden" vuoksi. Tama antaa taas yhden tekosyyn Venajan miespuoliselle vaestolle valttaa meille niin normaalin hygieniatason yllapitaminen (okei, ehka vahan yleistetty vaite, mutta ei niinkaan kaukana totuudesta! terveisin, "kerran ruuhka-aikana venalaiseen raitiovaunuun astunut). Olen aina silloin talloin kysellyt ihmisilta miten he pesevat itsensa tana kylman veden aikana. Vastauksia on tullut laidasta laitaan, mutta alle listaan top 5 vastausta vuosien varrelta:

1. Kayda tutuilla suihkussa

2. Kayda kylmassa suihkussa (lapikotaista puhtautta!)

3. Lammittaa kattiloilla vetta kylpyammeeseen ja kylpea siina (the British way)

4. Kayttaa saniteettipyyhkeita (montakohan menee per henkilo per viikko?)

ja tottakai se normaalein vastaus:

5. "Eihan 7-10 paivaa suihkujen valissa nyt niin paljon ole"

Kevaalla ymmarran jossain maarin lampiman veden katkoksia, koska Neuvostoajalla rakennetut putket vaativat "jossain maarin" uusimista. Mutta miksi lampiman veden katkoksia tehdaan myos elokuussa on minulle taysi mysteeri. Tahan aikaan vuodesta en nae mitaan vesijohtotoita kaupungin kaduilla. Mitkaan denojen nakoiset valtion putkimiehet eivat kavele rapussa nortti huulessa ja jakoavain toisessa ja vodkapullo toisessa kadessa. Ja kysyessani paikallisilta miksi vedet pitaa katkoa myos loppukesasta niin vastaus kuuluu: "Se on aina ollut nain, joten kai siihen on oltava joku syy." Yeah, great! Kiitos vastauksesta...information rules!

Nyt kun olen palannut Suomesta tanne "tyomaalle" niin eikohan kohta taas ala tapahtumaan jotain kirjoittamisen arvoista...

Pankki ja jonot

Toissapaivainen pankkikokemukseni sai minut kirjoittamaan taman blogikirjoitukseni. Eihan se kaynti siella pankissa tietystikaan ihan suunnitelmien mukaan mennyt.

Ensinnakin, Venalajalla pankissa sinulla ei yksinkertaisesti ole yhtaan yksityisyyden suojaa. Pankkitiskille "jonottaminen" toimii siten, etta menet seisomaan olkapaa olkapaata vasten tiskilla asioivan henkilon viereen. Aivan, siis "jonottaminen" Venajalla tapahtuu "rivittamalla". Jos sattumoisin seisot jonossa edessa asioivan henkilon takana, niin silloin voit odottaa vuoroasi aina pankin sulkemiseen asti. Tama "rivittaminen" on ylivoimaisesti haastavinta McDonald'sissa ruuhka-aikaan...edessasi on 10 kassaa, lauma ihmisia summittaisessa jarjestyksessa...yritapa loytaa nopein "jono" tilauksellesi! Ja mika viela vaikempaa; loyda tiesi ulos ihmissumasta tarjottimellasi!

Siina sitten asioit pankkiasioitasi, kun vierellasi seisoo henkilo, joka kurkkii koko ajan kanssasi tiskin yli. Kiva fiilis kysya pankkitilisi saldoa, kun vieressa seisova henkilo on kaksimetrinen mafian palkkamurhaajan nakoinen kaveri! Talla kertaa vieressani sattui seisomaan 60-vuotias nainen (joka oli kaynyt suihkussa heti toisen maailmansodan jalkeen), jolla naytti olevan paljon tarkeampaa asioitavaa kuin mulla. Joka 30. sekunti han yritti ihan muina naisina aloittaa omien asioidensa asiointia, vaikka satuin hanta varmastikin jonkin verran hairitsemaan, koska pankkineiti palveli minua. Noin kuudennen yrityksen jalkeen nainen kimpaantui ja sanoi pankkineidille, etta eiko hanta palvella tassa pankissa ollenkaan...tassa vaiheessa en voinut enaa olla vastustamatta kiusausta ja kaannyin hanta kohti ja sanoin: "Ei, mutta vieressa on toinen pankki missa teita jo odotetaan!". Olisin varmastikin saanut korvilleni, mutta pankkineiti pelasti minut rajahtamalla nauruun ja saamalla syyt niskoillensa.

Toinen asia venalaisessa jonottamiskulttuurissa, joka on kerrassaan kiehtova aihe, on se, etta jonottaessa (tai tarkemmin sanottuna rivittaessa) on pakko olla kosketuskontaktissa edessa olevaan henkiloon. Paikallisen logiikan mukaanhan; mita lahempana edessa jonottavaa seisot, sita nopeammin jono etenee! Ihana tunne seista kahden armenialaismiehen puristuksessa...things of which I have always dreamt of!

Pikainen illallinen

Perjantaina piti olla vuorossa sivistynyt illallinen ystavan kanssa, mutta kohtalo paatti toisin. Tapasimme ravintolassa 20.30 ja aika kului useiden viinipullojen siivittamana yllattavan nopeasti. Jotenkin saimme 5 tuntia kulumaan ja about 01.30 mojitojen auttamassa nousuhumalassa mieleemme tuli jatkaa iltaa yokerhossa. Soitimme taksin paikalle ja noustessamme poydastamme viereisin poydan asiakkaat (3 hloa) pyysivat juhlimaan paikallaolijan syntymapaivaa 50 gramman kerta-annoksella paikallista vatsanlammiketta. Suostuminen tallaiseen kutsuun on nousuhumalassa venajalla aika "vaarallista". Eli tottakai me suostuimme! Ja kuten arvata saattaa, yksi 50 gramman annos vodkaa siivitti tieta hyville uusille ystavyyssuhteille tuiki tuntemattomien ihmisten kanssa (okei, ehka se ravintolalaskussa nakyva 1,5 litraa vodkaa avitti tutustumista). Aikaa kului, ruokaa tilattiin lisaa ja kas kummaa, kello olikin jo 05.30 aamulla. Eli jotenkin onnistuimme viettamaan 9 tuntia poydan aaressa.

No, tarinan hauskuushan ei tietystikaan ole siina, etta satuimme "yopymaan" ravintolassa (aivan, siis kyseessa on todellakin ruokaravintola, ei baari). Tarinan "hauskuus" on siina, etta ravintola menee normaalisti noin 01.00 kiinni, mutta meidan (5hloa) vuoksi joutuivat kaksi kokkia, kaksi tarjoilijaa ja yksi baarimikko olemaan toissa kello 06.00 saakka aamulla. Eli ei taalla venajalla nyt aina niin joustamatonta olekaan!

Ja lisaksi haluan mainita, etta kolme tyyppia seurueestamme jatkoi viela yokerhoon...kunnioittavaa turnauskestavyytta!

Taisi olla ensimmainen blogikirjoitus ilman minkaanlaista kritiikkia...no ei nyt sentaan...

...erikoisten ruokayhdistelmien listalle paasi yon aikana seuraavat venalaisystavanieni suosittelemat suussasulavat "tapaukset": prosciutto smetanan kanssa seka aina yhta ihanan makuinen osterit ja hunaja(!?) -yhdistelma. Eat that, Hans Valimaki!

Anteeksi

Nyt on aika pyytaa teilta kaikilta anteeksi. Viime blogista on mennyt jo luvattoman kauan aikaa. Blogin paivittamisen viivastyminen on johtunut huhtikuussa sattuneesta ylimaaraisesta draamasta, toukokuun lomailusta seka tietysti toiden maarasta ja ihan pelkasta laiskuudestakin.

Voinkin pyhittaa taman blogini sanalle "anteeksi". Sana mita Englannissa asuessani kuulin jo vasymiseen saakka, Suomessa sanaa kuulee sopivissa maarin ja Venajalla...no varmasti arvasittekin jo, ei koskaan.

Viimeisin mieleenpainuva tapaus oli noin viikko sitten, kun olin ostamassa lentolippua matkatoimistossa. Pyysin luukulla tyoskentelevaa kultahammas-kerhon (huom. ei kultapossu) edustajaa myymaan minulle yhdensuuntaisen sisamaan lentolipun. Kerroin viela olevani kiireessa. Kaikki meni ihan ok siihen saakka kunnes lippu piti printata (taalla e-ticket ei ole viela lyonyt itseaan lapi, ehka tulee olemaan hitti vuonna 2019 heti sen jalkeen kun luottokorttimaksusta tulee yleista). Jostain syysta printteri ei ottanut toimiakseen ja noin 10 minuutin vekkuloinnin jalkeen myyja sanoi, etta tama kyseinen printteri ei toimi (No s***, Sherlock!). Myyja sanoi, etta tama printteri ei ole toiminut jo kahteen paivaan...siis mita?! Ja vielakin tama kultapossu (aivan, nyt han oli mielestani jo ihan possun nakoinen) yritti printata hajalla olevasta laitteesta lippuja. Sanoin hanelle, etta jos tiesit printterin olevan rikki ja tiesit, etta minulla on kiire, niin miksi kulutit 15 minuuttia aikaani ihan turhaan. Vastaus oli tyypillinen, asiakaspalvelun oppikirjan mukainen: "Ala multa mitaan anteeksipyyntoa odota. Jos haluat anteeksipyynnon niin pyyda se huomenna tulevalta korjaajalta!". Eli ei muuta kuin case closed taman tiskin osalta ja ei muuta kuin seuraavalle tiskille.

Uusi nuorempi versio lipunmyyjasta naytti edelliseen verrattuna aivan yhta elamaansa vasyneelta. Hymya, katsekontaktia tai edes puolittaista lausetta oli ihan turha odottaa. Aika ajoin annetut hymahdykset olivat ainoa elonmerkki ja niistakin myyja naytti odottavan aploodeja. Talla kertaa lippu saatiin printattua ja tuli maksun paikka. Lippu maksoi 3 400 ruplaa ja minulla oli 5 000 ruplan seteli. Annoin sen myyjalle, joka katsoi minua vielakin tympaantyneemmin kuin olisin kuvitellut olevan mahdollista. Hanelle ei kuulemma ollut vaihtorahaa. Siis maassa joka toimii pelkastaan kateiselle, ei matkatoimistossa ollut vaihtorahaa. Myyja pyysi minua menemaan johonkin kauppaan ostamaan jotain, jotta saan setelin rikottua. Mina, taas tyhmana, pyysin myyjaa kysymaan muilta luukuilta vaihtorahaa. Vastaus oli seuraava: "Se ei kuulu mun tyonkuvaani. Ma olen taalla myymassa lippuja enka vaihtamassa rahaa. Oma vikasi kun itse tulit tanne vain 5 000 ruplan seteli taskussasi." 

Aivan, siis sana "anteeksi" nayttaa olevan suht vaikea Venajaksi kun sita noin valtetaan. Samantyyppisia esimerkkeja voisin listata loputtomiin, mutta kerrotakoon ne tulevaisuudessa.

Viikonloppumatka

Kavin tana viikonloppuna muutaman ystavani kanssa yhdessa pienemmassa kaupungissa, joka sijaitsee noin 220 km paassa. Idea viikonlopusta "maaseudulla" kuulosti hyvalle, koska ajomatkakaan ei ollut liian pitka kilometreissa. Aivan, siis kilometreissa. Venajalla tiet ovat mita ovat. Helpoin tapa selittaa teiden kuntoa on ajatella skenaario missa Rauma-Pori -valiselle tienpatkalle pudotetaan tasaisin valiajoin rypalepommeja ja lisataa skenaarioon viela lumi ja jaa... Taalla tiet ovat todellakin kuin sodan jaljilta. Ilman maastoautoa en voisi edes kuvitella poistuvani kaupungin kaduilta. Tosin on pakko myontaa, etta Lada on lujaa laatua! Jengi huristelee Ladoillaan vaikka minkalaisissa teissa ja joskus jopa maastossa. Ja mita vanhempi Lada sita paremmin nayttaa ottavan iskut vastaan. No okei, nyt tuli varmaan hehkutettua "Tampereen puistolaitoksen tyosuhdeautoja" vuodelta 1988 vahan liikaakin. Tasaisin 5 km valein tienvarrelta loytyi laatikko-Lada nokkapelti auki...

Toinen hauska yksityiskohta on tien varrella olevat ties minkakin tuotteen kauppiaat. Kesalla tienvarsilla seisoo yleensa ihmisia myymassa hunajaa (mikas onkaan parempi valipala automatkalla kuin hunaja?!). Nyt ei ole hunajasesonki, joten myyjat myivat mitapa muutakaan kuin hevosenmaitoa. On jaanyt multa kokeilematta, mutta kuulemm maistuu piiman ja vichy-veden sekoitukselta. Siina onkin Hartwallille uusi tuoteidea! Tuntuu kylla valilla aika tuskalliselta katsoa kun vanhan mummot seisovat valtatien varrella kirjaimellisesti in the middle of nowhere yrittaen myyda koko varastonsa hevosenmaitoa (yleensa 3-4 litran pulloa). Siis jos he myyvat 4 litraa hevosenmaitoa paivan aikana niin ei siita nyt hirvean suurta tilia saa tehtya! Viela kun ulkona on vaatimattomat -15C ja lumituisku.  Toinen iso kysymys jota mietin on, etta mista he ilmestyvat teiden varsille? Lahin asutus on yleensa 5-10 km paassa, eika heilla varmastikaan ole autoa!

Pahimman lumituiskun aikana emme nahneet edessamme olevaa tieta lainkaan. Tien molemmilla puolilla oli laidunmaata silmankantamattomiin, joten tasainen lumimassa (joka peitti myos tien) teki ajamisesta hitusen vaativampaa. No, venalaisella mentaliteetilla kaasu pohjaan niin ollaan ajallisesti vahemman aikaa vaaratilanteessa!

Paasimme jo 4 tunnin autoilun jalkeen perille. Keskivauhtimme oli siis paatahuimaavat 50km/h...ja nopeusrajoitus 80km/h. Naihin olosuhteisiin kannattais ehka miettia kelin mukaan vaihtuvia nopeusrajoituksia. Matkan varrella tuli nahtya vaatimattomat 6 autoa penkassa ja 2 kolaria. Ihan hyva saldo 200km matkalle!

Perilla sitten soimme ja saunoimme kunnolla. Juomapuolesta vastasi kaksi paikallisen vodkatehtaan johtajaa, joten lopputuloksen varmaan arvaattekin! Pienena neuvona teille kaikille: ala yrita juoda 20 vuotta vodkatehtaalla tyoskennellytta isantaa poydan alle...it's a lost battle!

P.S. kayskennellesani kyseisen pikkukaupungin paakatua tunsin sieraimissani kamalan kaymalan hajun. Vahan myohemmin huomasin hajun syyn. Paakadun varrella oli yleinen kaymala eli "puusee" (lautahokkeli jossa oli reika lattialla)...ekologisesti kestavaa kaupunkisuunnittelua parhaimmillaan!

Picnic ja uiminen

Kaupungissa asuessa on aina valilla pakottava tarve menna maaseudulle rentoutumaan. Tama tarve tulee voimakkaammin esille mita lampimampaa ja aurinkoisempaa ulkona sattuu olemaan. -40 C kylmyydessa kukaan ei saa minua irti kotisohvastani ainakaan ulkoilemaan. Mutta lisaamalla lampoasteita "vain" 65 C -asteella, iltapaiva jarven rannalla kuulostaakin jo paljon mukavammalta.

Kesaisin meilla on ollut tapana kayda picnic-reissuille viikonloppuisin. Eli aamulla baanalle ja illalla takaisin. Kuten varmasti jo arvaattekin, myos tama ajanviettotyyli on Keski-Venajalla hitusen erilainen kuin Suomessa. Kerronkin taas muutaman esimerkin menneista picnic-reissuistani.

Kerran ystavani sanoi, etta han tietaa mahtavan paikan picnicia varten. 40km paassa kaupungista joen varrella on kuulemma mahtava hiekkasarkka. Paatimme lahtea matkaan ja paasimme noin kilometrin paahan joesta kun ystavani "huomasi" etta hiekkasarkalle ei olekaan tieta. No, eipa hataa. Han ehdotti, etta ajaisimme kuitenkin joenrannalle. Kilometrin matka joelle oli hienohiekkaa. Kysyin ystavaltani: "Mitas jos auto jaa hiekkaan kiinni?" Veli-venalainen naureskeli, etta ei se hiekka niin syvaa ole, so no hata! Taisi ystavani luulla tietavansa Audi TT:nsa maasto-ominaisuudet paremmin kuin itse Mr. Audi! Long story short, ystavani auto jai kiinni hiekkaan noin 10 metrin ajon jalkeen. Ystavani ensimmainen kommentti oli kuitenkin korvaamaton: "Taahan on itseasiassa ihan hyva juttu. Mun ei tarvi ajaa enaa eli aukaistaan bisset! Soitetaan hinausauto paikalle, se saa vieda auton kaupunkiin." 

Toinen hauska tilanne koski venalaisten yleista "luontosiisteytta". Taalla voi minka tahansa roskan, aina tupakantumpista jaakaappiin, heittaa ulos autonikkunasta missa vain. Eli moottoritien laidalla voi loytya jopa nahkasohvia. Kun menimme viime kesana picnicille taas joen varrelle (mutta eri paikkaan) alkoi ystavani kysya minulta, etta heittavatko suomalaisetkin kaikki roskansa luontoon? Vastasin, etta eivat heita. Hanen mielestaan venalaistenkin pitaisi alkaa ajattelemaan ekologisemmin. Siina sitten grillailimme, soimme ja joimme hyvin kunnes tuli ilta ja paatimme lahtea. Olimme kahdella autolla liikkeella ja mina poistuin muutaman ystavani kanssa vahan aikaisemmin. Seuraavana paivana pahoittelin, etta en ehtinyt auttamaan hanta eilisen picnicroskien siivoamisessa ja kysyin viela etta oliko hanen autossaan tilaa kaikille roskasakeille? Han vastasi:"En mina niita roskia mukaani ottanut vaan jatin sinne. Minne mina ne nyt veisin?" Yrita nyt saada naista ihmisista selvaa! Pienena lisana; kaksi viikkoa myohemmin menimme takaisin samaan paikkaan picnicille ja tama sama kaverini valitteli, etta miksi ihmiset eivat vie omia roskiaan pois. Paikka oli kuulemma aikaisemmin siistimpi. Ai oli vai? Miksikohan?

Viimeinen tarinani talla kertaa koskee uimista. Olin sanonut kaverilleni, etta olisi joskus kiva uida jossain puhtaassa jarvessa. En ole uinut taalla jarvissa viela kertaakaan, koska pelkaan kasvattavani kolmannen korvan vedessa pulahtamisen jalkeen. Myos yolla neonvihreana hohtamisen mahdollisuus on kaynyt jalkivaikutuksena mielessani.  Kaverin sanoi tietavansa erittain puhdasvetisen jarven. Ajoimme sinne, jarvi oli aika pieni ja jarven vesi naytti ruskealta, mutta kaverini selitti sita mutaisella pohjalla. Olin jo aikeissa sulkea silmani kaikesta ja pulahtaa uimaan, kun nain jarven vastarannalle (about 100 metria) ilmestyneen 50-paisen lehman joukkion, jotka iloisesti mylvien menivat jarveen "puhdistautumaan". Aivan, ihan varmasti tosi puhdas jarvi!

Ravintolatoilailut saavat jatkoa

Taas tulee ravintolatarinaa. Taalla eri ravintoloissa kaynti antaa jatkuvasti uusia aiheita kirjoitteluun ja tama viikonloppu ei ollut poikkeus. 

Huomasin loppuviikolla paikallisen kiinalaisen ravintolan, nimeltaan "Kultainen Lohikaarme", ulkopuolella ison mainoksen. Mainoksessa oli kiinalaisen miehen kasvokuva ja teksti "Kuuluisa kiinalainen kokki Hainanista on palkattu ravintolaamme." En ollut koskaan kaynyt kyseisessa ravintolassa, vaikka se sijaitsikin aivan kaupungin keskustassa ja on ollut jo noin 10 vuotta toiminnassa...mutta nyt kun nain vakuuttavanoloisen mainoksen ajattelin kokeilla kyseista syottolaa.

Ravintolan sisaantuloaulassa oli iso suihkulahde, jossa porskutteli karpinoloisia kaloja. Kalojen elinolosuhteet eivat "ehka" olisi tayttaneet Suomen viranomaisten saadoksia, mutta en jaksanut asiasta sen enempaa stressata. Tosin paatin kuitenkin jattaa jo eteisaulassa kalaruoat pois illan ruokavaliostani. Paljon on tullut kokeiltua, mutta jossain se minunkin riskirajani syomisen suhteen menee! Sisutukseltaan paikka oli ihan ok paikallisiin standardeihin suhteutettuna, mutta mitaan kiinalaismaista en sisustuksessa kuitenkaan nahnyt. Ja nurkassa soittava "Trio Narpion Esson kantikset" (tai ainakin yhta vasyneelta kyseinen bandi naytti) ei 60-luvun Neuvostoliittoaiheisilla biiseillaan ainakaan orientaalista tunnelmaa mitenkaan lisannyt. Ja kertokaa nyt, miksi 50-vuotias Keski-Venalainen humppatrion basisti haluaa pukeutua kiinalaisen ravintolan keikallaan neonkeltaiseen Adidaksen hikinauhaan?

Elamaansa erittain kyllastynyt tarjoilija "hyokkasi" poytaamme 10 minuutin kasilla huitomiseni jalkeen. Heitti ruokalistat poytaan ja poistui nopeasti takaisin omiin hommiinsa...aivan, siis lukemaan kirjaa viereiseen poytaan! Tassa vaiheessa kaikki mahdolliset halytyskellot soivat paassani, mutta kun olin nahnyt mainoksen kiinalaisesta kokista ja ravintolassa oli muitakin asiakkaita, paatimme jaada ravintolaan. (kuulun niihin ihmisiin, jotka eivat opi virheistaan edes kantapaan kautta!)

Tilasin alkuruoaksi jotain tuliseksi mainostettua keittoa (tarjoilija ei tiennyt mita se sisaltaa, mutta kuulemma pelkkia vihanneksia, joten fine by me) ja paaruoaksi kanaa currykastikkeessa (ei ehka niin kiinalaista, mutta ajattelin sen olevan varma valinta). Keitto oli itseasiassa ihan siedettavaa limaista monjaa, mutta paaruoka kruunasi kaiken. Paaruoaksi sain eteeni epamaaraisen kasan tummaa lihaa (kanaa?!) ja perunoita ruskeassa kastikkeessa. Aivan, siis kiinalaisessa ravintolassahan "kanaa currykastikkeessa" tarkoittaa aina "mustaa lihaa, perunoiden ja Knorrin ruskean kastikkeen kanssa"! 

Kutsuin tarjoilijan poytaan ja kysyin, etta voisiko han todellakin tarkistaa onko eteeni tyonnetty musta liha kananlihaa. Samalla kysyin, etta voisiko han edes tuoda riisia poytaan. Tarjoilija poistui keittioon ja palasi takaisin sanoakseen, etta riisi on loppu (siis kiinalaisessa ravintolassa  ei ole riisia, perunaa kyllakin loytyy riittamiin!). Han lisasi viela, etta han kay nyt tarkistamassa kokilta, etta tarjottu liha oli todellakin kananlihaa, vaikkakin jokainen meista tiesi, etta se muistutti enemman kuivattuja rusinoita kuin kananlihaa. Kesti noin 10-15 minuuttia, kunnes tarjoilija palasi keittiosta ja sanoi lihan olevan kanaa. Silloin minulla keitti yli ja sanoin, etta haluan tavata ravintolan managerin. Manageri saapui poytaamme ja selitin asian hanellekin. Manageri sanoi ottavansa asiasta itse selvaa...nyt oli mennyt jo about 20 minuuttia. Manageri palasi takaisin poytaamme ja sanoi, etta "kokki yrittaa todennakoisesti(?) sanoa meille, etta liha on kanaa." Kysyin mita sana "todennakoisesti" tarkoittaa tassa asiayhteydessa. Kysymystani seuraava managerin vastaus olisi pitanyt saada jotenkin nauhoitettua jalkipolvia varten! Manageri vastasi: "No kun kokkimme ei puhu sanaakaan venajaa, eika meista kukaan ravintolassa puhu sanaakaan kiinaa, niin kommunikointi kokin kanssa on mahdotonta. Mutta yritamme saada tulkkiamme puhelimen paahan, jotta han voisi selittaa asian kokille. Valitettavasti tulkkimme ei vastaa puhelimeen talla hetkella, mutta han kylla soittaa yleensa aina heti takaisin kun nakee soittopyyntomme." Siis mita?! Mina en saanut enaa sanaa suustani ja kaverini oli jo valunut poydan alle nauramaan. Kuten arvata saattaa, pyysimme laskun jotta voisimme poistua ravintolasta mahdollisimman pian viereiseen gourmet ravintolaan, McDonald's:iin! 

Pienena lisana haluan mainita, etta kaiken taman jalkeenkin neonkeltahikinauhapaisen basistin kuuntelemisesta laskuumme oli lisatty 5 euroa per naama ohjelmamaksua! 

Banja

Tama ei nyt tunnu enaa ollenkaan Keski-Venajalta! Ulkona on -2C, aurinko paistaa, tuulee etelasta (ei siis Siperialta) ja linnut visertelevat puiden oksilla...siis missa ovat ne ihanat helmikuun -45C pakkaset, myrskyiset Siperian tuulet ja kaksimetriset kinokset lunta? Pitaa varmaan muuttaa vahan pohjoisemmaksi taalta ensi vuonna...

Ja sitten tamankertaiseen aiheeseen. Sauna. Siis tama kaikille suomalaisille niin rakas puhdistautumispaikka. Ja nyt saunalla tarkoitan siis puulammitteista saunaa. Taalla venajalla on oma saunansa, jota kutsutaan banjaksi. Naissa kahdessa saunatyypissa on paljon samaa, mutta ajattelin kirjoittaa niiden muutamista eroavaisuuksista. 

Ensinnakin, kun saunaa lammitetaan yleensa noin 45 minuuttia ja annetaan sen asettua noin 80C asteeseen niin se on kutakuinkin valmis kayttoon. Mutta kuulkaas, ei se ole viela valmis. Jokainen itseaan kunnioittava venalainen mieshenkilo lammittaa banjaansa vahintaa 3 tuntia, kunnes se hohkaa kuin mansikka ja asteita on about 120-130C. Mika onkaan mukavampaa kuin menna kuivaan, hehkuvaan huoneeseen “lammittelemaan”, kun kehon jokainen karva alkaa palamaan kuumuudesta (ainoa syy minka vuoksi et ole saunan jalkeen kalju on kuumuutta hylkiva banjahattu, jota laitetaan paahan loylyhuoneessa) Ja ajattele sita ihanaa “leppoisaa” loylynheiton aiheuttamaa kuumaa hyokyaaltoa, joka polttaa sieraimia samalla tavalla kuin jos kaataisi molemmista sieraimista pullon tabascoa. Siina sitten muutaman minuutin karvistelyn jalkeen ihana isantasi ottaa vihdan esiin ja alkaa latkimaan sinua oikein kunnolla. Siis niin kunnolla, etta ihoosi jaa raipaniskun jalkia. Ai niin, unohdin mainita yhden pikkuruisen nyanssin. Taalla vihtoja tehdaan niin lehti- kuin HAVUpuunkin oksista! Siis taalla on jo muutenkin suht kurjan synkkaa niin miksi nama ihmiset haluavat viela rankaista itseaan lisaa?

Taman lempean kasittelyn jalkeen kuuluu koko vartaloon sivella hunajaa(?) ja suolaa, jotta ihohuokoset aukeaisivat kunnolla. Okei, mietitaanpa tata nyt sitten ihan maalaisjarjella. Jos joku urpo on juuri hakannut selkasi havunneuloilla vereslihalle niin onko se suolan sively nyt sitten se paras vaihtoehto?! Mutta hei, mitapa nyt et tekisi kokeaksesi autenttisia vieraan kulttuurin erikoisuuksia...

Loylyjen jalkeen ei juoda olutta. Olut on out ja vodka on in. Eli 50gr vodkaa napaan ja elama alkaa taas hymyilemaan. Jos ei ala niin sitten on juotava 50gr lisaa jne...get the point? Muuten, minun mielesta vodkaa pitaisi juoda ennen banjaan menoa, jotta vartalo ei enaa tuntisi niin paljon kipua. Vodkan juonnista loydan viela sellaisen epakohdan, etta kun olet banjassa noin 3 tuntia ja et juo muuta kuin vodkaa, niin elimisto alkaa kylla jo pikkuhiljaa kuivua. Mutta kun mainitset asiasta paikallisille, niin saat vastauksen “Jos susta tuntuu etta sun pitaa juoda enemman nestetta niin niin juo enemman vodkaa!” Aivan, miksi en tullut tata itse ajatelleeksi?!

Itse banjan rakenteesta sen verran, etta banja lammitetaan ulkopuolelta. Eli puuklapit laitetaan “kiukaaseen” talon ulkopuolella olevasta luukusta. Tama jos mika on erittain fiksua kun ulkona on -40C ja joka 15 minuutti jonkun on puettava pilkkihaalarit + toiset pilkkihaalarit paallensa lisatakseen puita! Kaytannollisyytta a la Russia! Loylyhuoneessa ei myoskaan pakosta tarvitse edes olla tuuletusventtiilia, eika loylyhuoneen oven alla ole 5-10 cm aukkoa, josta ilma voi poistua. Eli siinas istut hengittaen sita samaa “happea” tunnista tuntiin. Mukavuutta a la Russia!

Pienena nyanssina haluan mainita viela oman banjasuosikkini. Eli kaasubanjan! Banjaa voi lammittaa myos kaasulla, joka palaa kiukaan alla. Minulla on aina niin rauhallinen fiilis, kun joku on kotitekoisesti virittanyt omalle “dachalleen” kaasubanjan. Mika onkaan turvallisemman tuntuista kuin istuminen palavan kaasun kanssa samassa huoneessa!

Suuroperaatio "Olkapaa"

Nyt mennaan taas ajassa noin reilu vuosi taaksepain. Yhtena iltana pelasin kaverini kanssa tennista ja olkapaani alkoi osoittamaan artymisen ensioireita. Tunti tunnilta olkapaan vihlominen alkoi olla voimakkaampaa ja aamulla koko oikea kateni oli aivan toimintakyvyton saryn vuoksi. Ajattelin, etta kai tassa on sitten laakarin mentava tarkastaan olkapaan vointi.

No taalla Keski-Venajalla tama laakarissakayntikaan ei aina ole se aivan yksinkertaisin prosessi. Varsinkaan kun taalla ei ole yksityissairaaloita niin kuin Moskovassa tai Pietarissa. On luotettava valtion hoitoon...ja luotto ei ainakaan minun kohdallani ollut hirvean korkealla. Ehka tahan arvostuksen vahaisyyteen vaikutti aikaisempi kayntini valtion sairaalassa, jonne menin tapaamaan ystavaani. Sairaala ei ollut nahnyt remontin haivaakaan Hrutsevin aikaisen kayttoonottonsa jalkeen. Hissi ei toiminut (aika “hauska” juttu sairaalan kaikille kainalosauvapotilaille), puolet kaytavien valoista olivat pimeana (taitaa olla ekohorhoilyn aikaansaannosta), kaikki sangyt 6-8 hlon huoneissa olivat ihan perus laverisankyja (eri malleja tottakai) eli I think you get the point already.

Ainoa jarkeva vaihtoehto oli soittaa kaverilleni, joka toimi yhden valtion sairaalaan johtajana. Soitin hanen kannykkaansa aamulla ja kerrottuani ongelmastani han toivotti minut tervetulleeksi sairaalaansa. Lisasipa viela, etta voi lahettaa ambulanssin hakemaan minut jos haluan. Kieltaydyin kohteliaisuudesta, koska ajattelin, etta olkapaani sarky ei ehka ole se paras kriteeri ambulanssikyytiin (kylla se raja “systeemin” hyvaksikaytossa mullakin jossain tulee vastaan).

Sairaalaan saavuttuani eteisaulassa minua odotti heti yksi valkotakkinen laakari. Han sanoi minulle, etta johtaja odottaa minua jo toimistossaan (jep jep, sita ollaan niin tarkeita). Mentyamme hissilla ylimpaan kerrokseen saavuimme noin 50m2 “odotushuoneeseen” eli tyhjaan huoneeseen missa oli nahkasohva ja sihteerin poyta. Hauskinta oli, etta ns. normaalivieraat odottivat “odotushuoneen” ulkopuolella olevilla muovituoleilla. loogista, eiko vain! Siirryin “jonon” ohi suoraan johtajan toimistoon missa ystavani odotteli minua levealla kultahammashymyllaan (jep jep, sita ollaan vielakin tarkeampia). Johtajan toimisto oli “vaatimaton” 100m2, jossa kaikki huonekalut olivat mahonkia. Huoneessa oli noin 15-20 hlon kokouspoyta, jonka ymparilla istui viisi laakaria. Kaverini oli kutsunut huoneeseensa sairaalan jokaisen osaston johtavan laakarin (jep jep, nyt sita ollaan jo ihan kuninkaita)! Olkapaani sarky taisi olla talla hetkella sairaalan prioriteetti numero yksi! Lyhyen selostuksen jalkeen kaverini sanoi, etta nyt kaikki laakarit menevat takaisin osastoilleen ja valmistautuvat ottamaan minut vastaan. Siis tah!? Miksi neurologiaosaston ylilaakari menee valmistautumaan minua varten osastoonsa beats me, mutta paatin olla hiljaa. 

Siina sitten kuljin yhden laakarin saattamana todellisena VIP-vieraana jokaisen osaston ylilaakarin paikkeille. Ja tottakai jokaisen osaston ylilaakari odotti minua noin viiden laakarin ryhmalla. Ei mitenkaan yliampuvaa!Taydellisen physical check-up:in jalkeen minua saattava laakari oli saanut ohjeekseen vieda minut takaisin johtajan toimistoon. 

Toimiston kokouspoydalle oli katettu lounas meille kahdelle. Ruokaa olisi riittanyt varmastikin koko Ruandan nalanhadan poistamiseen. Siis ihan perus sairaalalounas! Kyytipoikina oli tietysti pullo vodkaa ja pullo konjakkia(taalla se kuuluisa sanonta on muokattu muotoon “There's no such thing as an alcohol-free lunch!”). Kaverini sanoi, etta meilla on sopivasti aikaa lounastaa ennen kuin eri osastojen ylilaakarit konsultoisivat toisiaan paastakseen konseksukseen olkapaani diagnoosista (muutama Burana olisi riittanyt, mutta paremman puutteessa tamakin sai kayda).  

Noin 30 minuutin ja 100gr vodkaeran seka 100gr konjakkieran jalkeen viisi viisasta tietajaa saapuivat toimistoon ja totesivat, etta olkapaatani vaivaa nivelpussintulehdus. Wow, mika yllattava diagnoosi! Ja lisasivat viela, etta siihen auttaa lepo. Tassa vaiheessa halusin nousta seisomaan ja antaa aplodit, mutta viimeinen 50gr konjakkishotti oli jo pehmittanyt jalkani. Eli case closed. Kaikki oli taas hyvin sairaalassa ja laakarit tunsivat varmasti suurta mielihyvaa raitkaistessaan vuoden vaikeimman tapauksen nainkin nopeasti.

Mutta todettakoon, etta en ole koskaan elamassani tuntenut itseani niin hyvin hoidetuksi missaan laakarikeskuksessa tai sairaalassa. Jalkeenpain ajateltuna en itseasiassa loyda oman kokemukseni perusteella mitaan kritisoitavaa Venajan julkisesta terveydenhuollosta...tai olisi se lounaalla tarjottu konjakki voinut olla X.O.:ta eika V.S.O.P.:ta, mutta en nyt viitsi heittaytya vaikeaksi.

Lenna lenna leppakerttu...osa 2

Jatkan lentokoneaiheisia tarinoitani. Naita surullisenkuuluisia Venajan sisamaan lentoja kun on tullut lennettya aivan liikaa viime vuosina. Alla on taas lyhyt lista muutamista lentomatkustamiseen liittyvista asioista, joihin olen taalla tormannyt.

1.Check in

Check in tapahtuu taalla yleensa ilman sen suurempaa jonottelua, koska kaikki check in -tiskille pyrkivat matkustajat ovat epamaaraisessa kasassa kahden check in -tiskin ymparilla. Aivan, siis myos ymparilla, koska jotkut hatahousut luulevat saavansa chekattua itsensa koneeseen nopeammin jos menevat tiskin ns. henkilokunnan puolelle. Ja niinkin surulliselta kuin se kuulostaakin, he useasti onnistuvatkin siina.
Check-in virkailijat alkavat tayttaa konetta ensimmaisesta rivista taaksepain niin, etta jokainen paikka taytetaan. Tama tietysti johtaa siihen, etta kun kone on vain puoliksi taynna niin koneen etupuolisko on istutettu tayteen matkustajia. Koneen takaosassa on noin 15 rivia taynna tyhjaa! Loogista, eiko vain! Ja tassa suhteessa venalaiset ovat erittain kuuliaisia eivatka siirry tyhjiin penkkiriveihin eli minulla on usein noin 15 pankkirivia vain ainoastaan omaan kayttooni!

2.Kasimatkatavarat armenialaisittain

Tama on luonnollinen jatke jo ylla kirjoittamaani asiaan. Jokaisella lennolla on aina noin 5-7 armenialaista, jotka jollain ihmekeinolla saavat ujutettua noin 50kg per hlo “kasimatkatavaraa” koneeseen. Siina he sitten kiroavat miksi heidan latkavarustekassinsa, a 30kg, eivat mahdu koneen ylahyllylle. Haloo herra Tupolevin suunnittelija! Kylla sinne ylahyllylle pitaisi myos saada mahdutettua 28 tuumainen laatikkotelevisiokin! Tassa prosessissa kuluu aina noin 15minuuttia, kun armenialaiset yrittavat tunkea telkkarinsa edessa olevan tuolin alle...ja kukaan ei koskaan edes tule miettineeksi, etta koneen takaosassa on 15 taysin tyhjaa penkkirivia + yksi suomalainen. Sinne ehka saisi “mahdutettua” ne muutamat kassit. (Selvennykseksi sanon viela, etta ei minulla ole mitaan armenialaisia vastaan. He vain sattuvat aina myohastyttamaan koneen lahtoa 15 minuutilla taman prosessin vuoksi)

3.Turkisten kaytto lennoilla

Talvella ulkona on usein -20C. Kylmalla kelilla ihmiset kayttavat taalla turkistakkeja ja -hattuja. Siina he sitten istuvat koneessa , jossa on +25C (taalla koneissa on joskus alyttoman kuuma), koko matkan ajan naissa 10 cm paksuissa turkistakeissaan koko lennon ajan... voi sita vichyn maaraa! Ai niin, huomionarvoisena seikkana haluan viela mainita, etta myos miehet kayttavat turkistakkeja...classy stuff!

4.Business class upgrade 10 euroa

Tama “palvelu” ei valitettavasti toimi enaa. Mutta aikaisemmin turistiluokan lipulla paasi usein business-luokkaan, jos osasi toimia oikein. Pukeutumalla pukuun, kaarimalla muutaman sadan ruplan setelin kateensa ja tervehtimalla koneeseen astuttaessa lentoemantaa kadenpuristuksella ja seuraavalla lauseella: “Minun lippuni taisikin oikeuttaa business-luokkaan.” sai melkein aina upgadettua itsensa niihin koneen etuosan penkkiriveihin, joissa tarjottiin parempaa vodkaa! Ennen oli kaikki paremmin...

Mita enemman alan naita lentomatkustamisen eri kummallisuuksia miettimaan niin sita enemman niita tulee mieleen. Mutta saa taas talta eraa riittaa.

Pienena lisana haluan viela muistuttaa, etta lennon aikana saa puhua kannykkaan ja lentokoneen WC:ssa saa polttaa tupakkaa, jos silta tuntuu. Kaikki ne lentoa edeltavat kieltavat kuulutukset naista aiheista ovatk vain “vitseja”. Nain on moni vierustoveri minulle lennolla sanonut... juuri ennen kuin menivat WC:hen polttamaan tupakkaa.

Lenna lenna leppakerttu...osa 1

Sain tanaan kaveriltani sahkopostia koskien Aeroflotin lennolla tapahtunutta draamaa, jossa kapteeni oli ajatellut lahtea lentamaan pienessa etukenossa...artikkeli muistutti kuulemma minun kertomuksiani (katso tarina: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1640714).  Tasta sainkin hyvan virikkeen kertoa omista lentokokemuksistani Venajan sisamaan lennoilla.

Venajan kotimaanlennoista suurin osa lennetaan edelleenkin Tupolev 134 tai Tupolev 154 -koneilla. Nama mekaaniset hirmut ovat Neuvostoliiton (joka muuten on Venajaksi "SSSR" eika "CCCP") 1960-luvun high-tech suunnittelun tahtituotteita. Koneet suunniteltiin puoliksi siviili- ja puoliksi sotilaskayttoon. Eli jos Neuvostoliitto olisi sotinut jonkin toisen valtion kanssa niin nama siviiliikenteen koneet olisi voitu muokata sotilaskoneiksi erittain pienilla muutoksilla. Taman jokainen matkustaja huomaa viimeistaan siina vaiheessa kun nakee koneen nokan alaosassa olevan lasisen kopin, jonne konekivaarimies mahtuu tahtailemaan. Aivan, siis siviilikoneessa!

Ajattelin listata "hauskimmat" lentokonetarinani, joten here we go:

1. Kerran kun olimme jo boardanneet koneeseen (Tupolev 154) ja istuneet paikoillamme jo 15 minuuttia kuulutettiin, etta teknisen vian vuoksi lento myohastyy noin 15 minuuttia. Noin 10 sekuntia kuulutuksen jalkeen (jonka kapteeni itse teki) lennon kapteeni aukaisi cockpitin oven ja kaveli koko koneen lapi aina koneen peralle saakka...noin 30cm jakoavain kadessaan!! Han palasi koneen peraosasta noin 10 minuutin paasta, edelleen tama 30cm jakoavain kadessaan, cockpitiin ja kuulutti, etta "tekninen ongelma on ratkaistu." Arvatkaa kuinka mukava fiilis oli istua siina kun kone kaarsi kiitoradalle!

2. Nijni Novgorodista Moskovaan lentaessani paluumatkan lippuni oli paikallisen Volga Njpr -lentoyhtion koneeseen (aivan, tassa vaiheessa kuka tahansa jarkeva ihminen olisi jo peruuttanut matkansa kuullessaan lentoyhtion nimen, but not me). Kone oli 60-luvun vanha Neuvostoajan propellikone. Boardatessamme koneeseen huomasin "pienehkon" eriskummallisuuden. Koneen sisalla oli miinus asteita! Eli ikkunat olivat sisalta jaassa, lentoemannat oli puettu hylkeennahkatakkeihin ja karvalakkeihin. Siina olikin sitten mukava matkustaa 10km korkeudessa 1,5 tuntia -10 asteisesssa koneessa! Tarjosivatpa kuitenkin lennon aikana omenamehua...kylmana.

3.  Kesalla lensin Turkista Keski-Venajalle aivan ihanan lentoyhtion Tupolev 154 -koneella. Lentoyhtion nimi oli "Dagestan Airlines". Dagestanista lisaa: http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/europe/country_profiles/3659904.stm En nyt tieda mita kertoisin tasta sotaisan Tsetseenian naapuritasavallan lentoyhtiosta muuta kuin etta about joka toinen tuoli oli ilman turvavyota (ei kuulemma niin tarpeellinen, koska lentoyhtiolla ei ole ollut onnettomuutta yli 4 vuoteen. Nama sanat tulivat lentoemannan suusta. Suusta jossa oli vahintaan 10 kultahammasta...4 vuotta, very reassuring). Matkalla oli ruokatarjoilua ja ruokajuomina oli vain makeaa puna-tai valkoviinia, siis ei yhtaan alkoholitonta vaihtoehtoa eli todella lapsiperheystavallinen vaihtoehto!

4.  Muutama kuukausi sitten lentaessani Moskovasta Keski-Venajalla Siberian Airlinesin Airbus 319 -konetyypilla (siis todellakin uusi Airbus!) koneen fasiliteetit oli kunnossa, mutta muutama snadista kannissa oleva "herrasmies" alkoivat heiluttaa nyrkkeja. Tuloksena oli joukkotappelu 4 hlon kesken, joka johti siihen etta yksi sankareista lyotiin tyylipuhtaasti kanveesiin ja han makoili sitten loppumatkan (30min) koneen kaytavalla verissaan. Verinen tappelu on aina mukava yllatys koneessa! Laskeuduttaemme jouduimmekin sitten odottamaan koneessa 30 minuuttia kun surullisenkuuluisat puvunkenkia kayttavat poliisit kerailivat kannilaiset mukaansa, naureskellen tottakai.

5. Muutama vuosi takaperin palatessani Dushanbesta (Tadjikistanin paakaupunki, kyllahan sun nyt olis pitanyt se tietaa) Moskovaan en ollut saanut paluumatkan koneeseen lippua. Seuraava kone, johon oli paikkoja olisi ollut 2 paivan paasta. En nyt "jostain syysta" kuitenkaan halunnut jaada venaileen seuraavaa lentoa Dushanbeen 2 paivaksi, vaikka kaupunki olikin mita mielenkiintoisin kalashnikoveja olallaan kantavine asukkaineen jne. Paikalliset isantani sanoivat: "Ei mitaan hataa. Paaset huomisaamun koneeseen, koska tullin johtaja on kaverimme." Menimmekin sitten seuraavana aamuna tuntia ennen koneen lahtoaikaa kentalle. Parkkipaikalla meita oli vastassa univormuun pukeutunut 50-kymppinen mies, jolla oli monta tahtea olkapaissaan (Venajalla tama tarkoitta tarkeat miesta). Vasta kun han hymyili minulle, huomasin etta taman tyypin kaikki(!) hampaat olivat kultaiset! Siina olisi kuka tahansa rap-stara ollut kateellinen. Tama tullin johtaja otti matkalaukkuni ja kavelin hanen perassaan lentokenttarakennuksen vieressa olevan portin lapi suoraan kiitoradan varrelle, jossa lentokone odottikin jo minua. Ei check-in:ia, ei turvatarkastuksia, ei matkalippujen tarkistuksia...vaan suoraan parkkipaikalta koneeseen. That's called service! Koneen ensimmaisella rivilla olikin sitten vapaa paikka minulle. Eli ei muuta kuin matkaan. Moskovassa halusin ihan mielenkiinnosta kysya miten ihmeessa sain paikan koneeseen. Soitin Tadjikistanin isannilleni ja kysyin asiaa. Vastaus oli seuraava: "Taisi jollain matkustajalla olla ylitsepaasemattomia ongelmia tullissa kun ei paassyt koneeseen, joten koneessa oli yksi tyhja paikka juuri sinua varten." Tuli kylla vahan rikollinen olo, mutta paasinpahan pois Dushanbesta!

Kylla naita tarinoita voisi listata tahan vaikka kuinka ja monta, mutta eivatkohan nama esimerkit riita nain alkuun. Lopuksi haluaisin kirjoittaa neuvon, jonka SAS:sin kapteenina toimiva kaverini sanoi minulle kun olin lentamassa ensimmaista kertaa neuvostomerkkisella lentokoneella (taisi olla Tupolev 154). Nain koneen lentokentan ikkunasta juuri ennen kuulutusta, jossa meidan lentomme siirrettin myohempaan ajankohtaan lumimyrskyn vuoksi. Puoliksi paniikissa soitin kaverilleni ja kysyin naista venalaisvalmisteisista lentokoneista. Toivoin hanen voivan rauhoittaa mieleni. Kaverini sanoi: "Venalaisvalmisteiset lentokoneet ovat itseasiassa erittain hyvin toimivia ja luotettavia" (koska ovat niin mekaanisia). Ja viiden sekunnin hiljaisuuden jalkeen han lisasi: "..jos ne on huollettu hyvin". Rauhoittipa tosi paljon! Lisaksi han sanoi, etta jos kone alkaa syoksymaan 10km korkeudelta niin silloin ei pida laittaa paata polviin, niinkuin on opetettu. Kaikkien koneessa olevien pitaisi kuulemma istua tuolilla polvillaan selka menosuuntaan pain. Kysyessani hanelta, etta miksi nain, vastaus oli erittain yksinkertainen. Han sanoi: "Jos lentokone putoaa 10km korkeudelta on ihan sama miten kukaan tuolissaan istuu. Kaikki tulevat kuitenkin kuolemaan syoksyssa. Mutta onpahan onnettomuustutkijoilla ainakin mietittavaa miksi kaikki matkustajat istuivat selka menosuuntaan pain!"

Naihin viisaisiin sanoihin on tanaan hyva lopettaa!

Cup Kremlin voitto

Tama alkuviikko on mennyt suht seesteisesti ja pahemmilta kommelluksilta on valtytty. Joten ajattelin kirjoittaa vahan menneista asioista.

Pelailen taalla aina valilla ns. pappatennista eli nelinpelia vanhempien (35-55v.) herrasmiesten kanssa, joilla on aina sukista hikinauhaan joko Adidasta tai Nikea paalla. Merkkiurheilu kunniaan!

Paikallinen uusi viiden kentan tennishalli rakennettiin reilu vuosi sitten. Aivan, edelleen sita Putinin puolenpaivan pituista kaupunkivierailua varten. No eihan Vova (Vladimirin tuttavallinen kutsumanimi) nyt tietenkaan siella kaynyt, mutta tulipahan rakennettua. Kenttien pinnoitteen piti olla jonkilainen uusi Itavaltalaisen firman kumisekoitus, mutta koska se oli liian kallis (tottakai vasta jalkikateen todettuna) niin kenttien pinnoite vaihdettiin tavalliseksi Plexi-pinnoitteeksi. Mutta hauskan tasta jutusta tekee se, etta kenttien pinnoite vaihdettiin halvempaan vaihtoehtoon vasta avajaisten ja paikallisen Presidentin vierailun jalkeen. Eli kunnon pohjois-korealainen facelift pistettiin pystyyn avajaisia varten. Seuraavana aamuna kenttien kallis pinnoite vietiinkin jo rekoilla jonnekin muualle...

Viime kevaana tenniskaverini pyysi minut partnerikseen viereisen (600km) miljoonakaupungin kutsuvierastennisturnaukseen. Tama reissu ei ollutkaan ihan normaali tennisreissu vaan fasiliteetit oli pistetty kuntoon.

Automatkan toiseen kaupunkiin taitoimme kaverini pidennetyn BMW:n takapenkilla konjakkia siemaillen. Matkan aikana ratsioita pitaneet poliisit pistivat kadet aina lippaan meidan ajaessamme heidan ohitseen 50km'h ylinopeutta(Venajan Duman kilvet autossa auttaa taalla "melko" paljon) . Taytyy kylla sanoa, etta kaverini ei ainakaan saastele autoaan, koska kuski ajoi 150km/h vauhtia sellaisella  vetisella kraateritiella jossa itse olisin ajanut max. 50km tunnissa ja kironnut joka 20. sekunti iskunvaimentimiami. No taalla Venajalla pateekin seuraava sanonta autoilussa: "Jos tie/olosuhteet on erittain vaaralliset niin kannattaa ajaa mahdollisimman kovaa, jotta on ajallisesti lyhyemman ajan vaaratilanteessa." Voihan sen tietysti nainkin ajatella...tuota lausetta kannattaa kokeilla Suomessa vanhemmalle konstaapelille, auttaa varmasti!

Turnaus, joka oli vaatimattomasti kutsuttu "Cup Kremliksi" kesti lauantaista sunnuntaihin, joten yovyimme maaranpaassa kaksi yota ajettuamme maaranpaahan jo perjantai-iltana. Kaverini olikin sitten jarjestanyt "vaatimattoman" majoituksen viikonlopuksi. Yopymispaikkamme oli Valko-Venajan iki-ihanan ja demokraattisesti valitun Presidentti Lukashenkon talo. Eli olimme kaksin talossa, jossa oli ehka noin 3 000m2 tilaa, 25m uima-allas sisalla, 5 erilaista saunaa ja lisaksi kaksi banjaa erillisina taloina pihassa (kundi nayttaa nauttivan saunomisesta) seka tietysti oma pieni elokuvateatteri (tyyliin Jay Z:n koti MTV:n Cribsissa), 2 erillista biljardihuonetta ja tieda sitten kuinka monta makuuhuonetta. Mutta kaiken kruunasi tietysti kokki, tarjoilija ja herra saunanlammittaja, jotka olivat 24h palveluksessamme. Ja ma kun luulin, etta Valko-Venaja on koyha...stupid me! Miksi talla tyypilla on edes tallainen talo Keski-Venajalla? Eika ole varmastikaan kertonut vaimolleen!

Seuraavana aamuna kevyen saunasession (en nyt muista missa eucalyptus-saunassa kavinkaan) ja uimalenkin (25 metria koiraa ja ihan puhki) jalkeen istuimme 16 henkilon poydan aareen syomaan "kevytta" aamiaista. Aamiainen olisi ollut saksalaisen charter-turistin unelma, koska sielta olisi riittanyt vaikka kuinka monta sampylaa kaarittavaksi serviettiin ja otettavaksi mukaan!

Aamiaisen jalkeen siirryimme paikkaan, jossa turnaus jarjestettiin. Turnaus ei ollut tennishallissa, vaan turnaus jarjestettiin paikallisen koripallojengin (taisi olla Venajan mestari viime vuonna) 9 000 henkea vetavalla areenalle. Koripallokentta oli purettu ja sen tilalle oli rakennettu tenniskentta...siis meille! Eli meidan, noin 30 tyypin, vuoksi vuoksi areena oli tyhjennetty viikonlopuksi ja muutettu tenniskentaksi. Ei siis mitenkaan vedetty overiksi, eihan!? Tais olla suhteellisen tarkeata porukkaa pelaamassa...

Siina me sitten pelailimme pappatennista koko viikonlopun ei nyt niinkaan taysille katsomoille. Finaali oli sunnuntaiaamuna ja "tottakai" finaalia varten oli kolme paikallisen tv-kanavan kameraryhmaa ikuistamassa hitusen Federer vs. Nadal -tasoista tennista viihdyttavampaa pelia. Ja pelin jalkeen saimme vastata legendaarisiin "Milta nyt tuntuu?" kysymyksiin.

Nainkin voi siis urheilullisen viikonlopun Keski-Venajalla viettaa...viela kun seuraavalla kerralla saisi vahan suureellisemmat puitteet! :-)

Ai niin, kylla nyt sen verran taytyy itseansakin kehua, etta talla hetkella kotini kirjahyllya koristaa komea "Cup Kreml Winner" -pokaali! 

Illastaminen - no smoking

Kirjoitan taas ravintolareissustani, joka tapahtui tana viikonloppuna. Viikonloppu alkoi perjantai-illan ruokailulla ystavien kanssa (talla kertaa all local -kokoonpanolla). Menimme paikalliseen "nuorten aikuisten" ravintolaan, jossa tarjoillaan aina pizzoista sushiin ja borsh-keitosta tournedokseen eli aika perusmoderni paikallinen ravintola. Nyrkkisaantona naille ravintoloille on, etta ruokalistassa on aina oltava vahintaan 100 erilaista annosta. Taalla kun "maara korvaa laadun" -sanonta on kovassa kaytossa! Olimme varanneet savuttoman poydan (yksi harvoista ravintoloista, joka edes tarjoaa taman mahdollisuuden), mutta tassakin ravintolassa sana "savuton" tuli ymmartaa vahan joustavammin kuin olin tottunut.

Ravintolaan saavuttuamme hovimestari (tai "administrator" niin kuin niita taalla kutsutaan) pyysi meita odottamaan viela hetken, koska poytamme oli vasta vapautumassa. Siina odotellessa huomasin poydan, jossa oltiin maksamassa laskua. Neljan miehen seurue, joista jokainen poltti tupakkaa. Laskun maksettuaan poyta siivottiin ja katettiin nopeasti uudestaan. Taman jalkeen poydalle vietiin "No smoking" -kyltti. Ja yllatys yllatys, meidat johdatettiin "savuttomaan" poytaamme! Nain katevasti savullisesta poydasta saatiin savuton! Mikas siina sitten istuessa, kun kaikissa viereisissa poydissa poltettiin kilpaa! En voinut vastustaa kiusausta ja kysya tarjoilijalta, etta miten meidan poytamme on muka savuton? Tarjoilija katsoi silmat pyoreina minuun selvastikin ajatellen, etta onpas yksinkertaisesti tyhma asiakas ja vastasi: "Poydassahan on No smoking -kyltti ja se venajaksi kaannettyna tarkoittaa, etta tupakointi on kielletty eli tama on savuton poyta." Kaansipa viela poydassa olevan kyltin kadellaan minua kohti! Palvelua parhaimmillaan! Tassa vaiheessa ajattelin, etta parempi olla kysymatta talta tarjoilijalta enaa mitaan... Seuraavalla kerralla kylla varaan "savuttoman" poydan ikkunan vieresta, saavat siirtaa No smoking -kylttinsa sinne.

Eihan ilta tamankaan jalkeen voinut jatkua taysin kommelluksitta. Olihan tarjoilijamme selvastikin Einsteinin kauan kadoksissa ollut sukulainen. Tilasimme ruoat ja viinit. Vahan ajan paasta tarjoilija toi viinipullon poytaan, mutta eihan han tietystikaan sita osannut avata. Loppujen lopuksi tamakin homma meni melkein kokonaan itsepalveluksi. Viime lauseen sana "melkein" siita syysta, etta pullon avattuani tarjoilija pyysi viinipullon takaisin itselleen, jotta voisi annostella viinin meille. En ollutkaan sitten koskaan aikaisemmin nahnyt ravintolassa tarjoilijan tyhjentavan kokonaisen viinipullon neljaan lasiin niin, etta neljas lasi jai viela vahan vajaaksi ennen kuin pullo ammotti tyhjyyttaan! Oivalsipa kuitenkin kysya klassisen kysymyksen "Haluatteko kenties toisen pullon viinia?" Oh my God, mista naita tyyppeja loytyy!

Seuraavat kymmenen minuuttia meni sitten kommelluksitta, koska tarjoilija ei kaynyt poydassamme. Mutta sitten kun ruokia alettiin tuoda niin jo alkoi tapahtua. Olimme tilanneet alkuruoan, paaruoan ja jalkiruoan. No herra Einstein-wanna-be aloitti tarjoilun jalkiruoista! Aivan, siis jalkiruoista!? Kysyttyani miksi han toi ruoat tassa jarjestyksessa (tyhma kun olen.. olisi pitanyt ymmartaa, etta en tule voittamaan tatakaan vaittelya), Veli Einstein sanoi hymyillen, etta jos ette halua syoda jalkiruokia heti niin ne voivat varmastikin odottaa myohempaa syomisajankohtaa poydassa. Eihan se sorbetti nyt tunnin huoneenlammossa oltuaan tietenkaan miksikaan mene, eihan!?

Nain jalkeenpain mietin, etta ehka se tarjoilija ei ollutkaan niin tyhma kun kaatoi lasimme piripintaan viinia heti illan alussa. Strategiana oli ehka saada meidat nopeasti humalaan, jotta hanen "pikkuvirheensa" eivat hermostuttaisi meita ruokailun yhteydessa. Tai sitten ei!

Hyvaa syntymapaivaa, Herra Presidentti!

Tassa onkin jo kulunut jonkin verran aikaa viime kerrasta... tassa valissa yritin jo saada ruplan devalvoitumisen kuriin vaihtamalla muutaman sata euroa rupliksi, mutta mun yritys ei tainnut olla tarpeeksi. Tosin voi johtua siitakin, etta valuutanvaihto-operaatio tapahtui paikallisen kasinon parkkipaikalla olevan tummennetuilla laseilla varustetun auton kuskinpuoleisen ikkuna-aukon lapi aurinkolasipaisen (ulkona oli jo pimeaa, tottakai) armenialaisen kanssa. Eika edes antanut kuittia! 

Tanaan vietetaan paikallisen presidentin syntymapaivia, so Happy Birthday Mr. President! Jo eilen aloin huomaamaan, etta syntymapaiville valmistaudutaan kunnolla, kun katuja aurasi noin 100 kaupungin lumiauraa ja kaduilla oli 15 metrin valein poliiseja valvomassa ettei yksikaan auto parkkeeraa autoaan lumiaurojen tielle. Tama tarkoitti, etta about 1 000 - 1 500 poliisia karvalakkeineen paleli eilen -20C pakkasessa about 10 tuntia putkeen, not to keep the streets safe but clean of snow! Ja mika hauskinta, noin puolella heista oli puvunkengat jalassaan. Joo, tama on taas yksi niita elaman suuria kysymysmerkkeja taalla Venajalla, ainakin mulle. Taalla poliisit todellakin kayttaa karvalakin, toppatakin ja toppahousujen kanssa puvunkenkia?! No, joka tapauksessa, kadut ovat ainakin puhtaat lumesta...siina on Helsingin paattajille oppimista.

Toinen yksityiskohta, joka painui mieleen on poliisin ja armeijan koirapartioiden suuri maara kaupungilla. Jokainen alikulkutunneli, roskakori  etc. annetaan koiran nuuhkittavaksi. Ainoa asia mita en oikein ymmartanyt oli se, etta miksi yhta koiraa on "ulkoiluttamassa" noin viiden poliisin ryhma? Eli taksi paivaksi oli varaa heittaa noin 1 500 poliisia kadunlakaisuhommiin ja lisaksi 5 poliisia per koira partioimaan katuja - tehokasta, eiko vain!

Ja kolmas ei niinkaan yksityiskohta vaan jo vahan suurempi asia jonka tanaan huomasi oli se, etta puolet keskustan kaduista oli suljettu autoilijoilta (poislukien valtion autot, tottakai). Eli keskustan kaduilla nakyi vain suuria Toyota Land Cruiser 100 tai 200 merkkisia maastoautoja mustilla tuulilaseilla ja yleisimmin niiden rekisterinumerot olivat "007" numeroyhdistelmalla. Taalla jokainen "kova kundi" haluaa olla James Bond ja valtion autot ovat saaneet etuoikeuden tuohon onnen tunteeseen...so freaking cool! Ma en siis vielakaan tajua tata maata... 

Mutta en kritisoi naista asioista yhtakaan, silla onhan tanaan sentaan Herra Presidentin syntymapaiva! Ja sen johdosta saatan jopa juoda muutaman sata grammaa vodkaa tanaan! (alkoholijuomamaarat ilmaistaa aina grammoissa...loogista, eiko vain?!)

Omalla autolla ja nortti huulessa

Vihdoinkin paasen jatkamaan siita mihin ensimmaisessa kirjoituksessani jain. Lentokentta on nyt koettu ja matka jatkuu kohti kaupunkia, joka sijaitsee 20 km paassa. Lentokentan parkkipaikalta (siis 2. parkkipaikalta, koska 1. parkkipaikkahan oli kiinni venalaista kuuluisaa "ei mitaan"-varten) lahtee noin 3-4 km pitka suora asfaltinkaistale kohti moottoritieta. Kutsun tata patkaa kaistaleeksi, koska se on silmamaaraisesti noin 4-5 kaistan levyinen, mutta koska siihen ei ole piirretty mitaan kaistaviivoja, niin autot ajavat vahan missa sattuu. Tien varressa ei tietenkaan ole katuvalaisimia ja kun taalla autot laittavat ajovalot paalle vain pilkkopimeassa, niin hamaran aikaan tama asfaltinkaistale on aina mielenkiintoinen kokemus, autoja kun tulee ja menee vahan sielta taalta. Kaistaleen oikeata reunaa "kaunistavat" mahtavat nakymat entisen Neuvostoliiton aikaisiin armeijan lentajille rakennettuihin asuintiloihin...voi sita restauroinnin maaraa mika naihin taloihin on vuosikymmenten saatossa uhrattukaan. Mutta taitavasti on restauroitu, koska talot nayttavat todella alkuperaiskuntoisilta (jopa Suomen Museovirasto olisi varmasti tyytyvainen). En ole taloissa sisalla kaynyt mutta uskon, etta ne ovat sisalta varmasti todella high-tech!

Paatien liittyma on taysin uusi, joka rakennettiin Putinin vierailua varten (kundi viipyi taalla 12 tuntia ja sita varten rakennettiin lentokentan ja kaupungin valinen tie kokonaan uusiksi, uusi latkahalli, uusi kongressikeskus about 40 000 m2, juna-asema ja tietysti kaksi 1 500 m2 linnaa, jos Putin olisi vaikka halunnut yopya...eipa yopynyt).  Kaupunkiin pain ajaakseen pitaa moottoritie ylittaa tata uutta siltaa pitkin, mutta siina on taas siltasuunnittelun kuninkaat paasseet nayttamaan osaamistaan. Silta tekee "loivan" silmukan oikealle johdattaakseen autot oikeansuuntaiselle kaistalle moottoritiella. Tama "loiva" kaannos tarkoittaa sita, etta jos sillalla ajaa 70 km nopeusrajoituksen mukaan, niin kaistaa pysyakseen pitaa tehda muutama Juha Kankkusmainen kasijarrukaannos, rukoilla Jumalaa ja toivoa, etta kukaan ei aja vastaan. 

Paatielle paastyamme meno on kuin oljyn paalla ajaisi. Uudesti asfatoitu tie on 7 kaistainen eli 3,5 kaistaa suunta. Alaka edes ajattele kysyvasi miksi ohituskaistan puolelle (huom. ei siis penkareen puolelle) on rakennettu puolikas kaista...ehka se on tarkoitettu moottoripyorille (joita tassa kaupungissa ei ole 10 kappaletta enempaa). Ja taalla tiet rakennetaan paljon mielenkiintoisemmiksi kuin esim. Suomessa. Suomessa moottoritiella ajaminen on tasaista ja tylsaa. Taalla, todennakoisesti mielenkiinnon yllapitamiseksi tai jostain muusta syysta mita minun pienet aivoni eivat ymmarra, tiet on rakennettu aaltomaisiksi. Eli tasaiseti 3-5 metrin valein tuntuu kuin ajaisit pienen aallon yli. Vuodessa tai kahdessa nama pehmeat aallot muuttuvat teravimmiksi ja repivat asfattipinnan auki...ihan kuin olisivat vaahtopaita. Luulen, etta rakentamalla tiet varmastikin tarkoitusperaisesti nain, tielaitos kompensoi autolijoille meren tai suurten jarvien puuttetta talla alueella. Jospa vain Suomessakin tielaitos (vai Destiako se nykyaan on?!) yrittaisi miellyttaa asiakkaitaan samalla tavalla!

Moottoritien varrelle on Ladan siviiliautoja parkkeerattu noin 2 km valein. Auton vierella seisoo neonliiveihin sonnustautunut mies, joka heiluttelee pamppuaan ja pysayttelee summittaisesti autoja. On aina mukava tunne, kun yolla joku perustyyppi heiluu pampun kanssa moottoritien varrella ja pysayttaa sinut. Vasta kun naet koppalakin pimean lapi niin tiedat varmasti, etta se on poliisiseta, joka ratsioi omalla Ladallaan. Nortti huulessaan (aina!) ja kasi lippaan vedettyna (love it!) nama sedat sanovat aina saman lauseen :"Dokumentit, kiitos!" Tassa tilanteessa on kaksi eri vaihtoehtoa toimia 1) joko olet valmis kuluttamaan seuraavat 5 minuuttia kun seta yrittaa lukea (lue: ymmartaa) suomalaista passia/ajokorttia pimeassa, kunnes vie ne kaverilleen, joka istuu siviililadassaan kirjoittamassa sakkoja jos joistakin eri syista ohiajaville autoille (paras syy on aina ylinopeus, mika on todettu silmamaaraisesti pimeassa ilman tutkaa!?) tai 2) heittaydyt todella vihaiseksi ja sanot nipakan narkastyneella aanella sedalle, etta: "Miksi pysaytit minut!? Etko tieda, etta olen menossa tapaamaan pormestaria/ministeria tai keta tahansa tarkeaa tyyppi (kuka nyt sattuukaan juolahtaan paahasi) ja etta mulla ei ole aikaa jutustella sun kanssa yhtaan! Onko sulla joku ongelma mun kanssa vai ei, paata!" Tama asenne ja nama lauseet toimivat 90% ja saavat sedan ottamaan pari taka-askelta ja nayttamaan kadellaan, etta jatka matkaa. Okei, sanottakoon, etta mita isompi auto alla ja mita enemman tummennetut tuulilasit autossa, niin sita helpommin tama juttu onnistuu. Nama tummennetut tuulilasit - syndrooma vaatii viela ihan oman bloginsa!

Puolessa valissa matkaa on pienimuotoinen tornirakennelma tien reunassa ja tornia ennen 3,5 kaistaa muuttuu aitojen ansiosta yhdeksi kaistaksi. Tama on police checkpoint! Siis ei hyvaa paivaa! Jokaisella kaupungista ulosjohtavalla tiella on tallainen jarjestely, etta autot ajavat matelemalla ohi samalla kun muutama poliisiseta kalashikovit sylissaan arvioi onko auto/kuski pysayttamisen "arvoinen" vai ei... siis komediaa parhaimmilllaan! Kaksi vuotta sitten systeemi oli viela koomisempi, kun jokaisen autoilijan piti pysahtya, parkkeerata autonsa tienvarteen ja vieda autonsa dokumentit ja ajokorttinsa taman tornirakennelman sisalle, jossa sitten joku koppalakki tarkisti ne. Katevaa, eiko vain!

Loppumatka onkin sitten sita samaa laineautoilua aina kaupungin kraateriteille saapumiseen saakka, mutta siita sitten taas lisaa joskus myohemmin.

P.S. Tulin juuri kotiin elokuvista ja kotimatkalla poliisiseta pysaytti ja pyysi "dokumentit". Talla kertaa pyydettiin suomalaisen ajokortin kaannosta venajankieleksi (kuulemma sellainen pitaisi olla) mutta kun sanoin, etta kauppaministeri odottaa minua ravintolassa (joopa joo, klo 12 yolla) niin yht'akkia kaannosta ei enaa tarvittukaan... nain ne hommat taalla vain menee!

Disco-luistelua

Lauantaina oli yllattavan hyva keli, vain -8C ja aurinko paistoi violetinsavyisen taivaan lapi (500km paassa on ydinvoimala jossa 2007 vuoden tilastojen mukaan oli 60 vaaratilannetta, mutta "rakkaiden viranomaisten" mukaan naista vaaratilanteista ei syntynyt sateilyvaaraa. Pistan kuitenkin taivaan violetinsavyn ydinvoimalan piikkiin). Tama melkein kevainen keli mahdollistikin pitkasta aikaa ulkoilun ilman pitkaa hylkeennahkatakkiani (by Friitala, 60-luku, faijan vanha). 

Paatimme menna kaveriporukalla luistelemaan. Taalla on erittain monta jaadytettya luistinrataa ympari kaupunkia ja me paadyttiin niista uusimmalle, joka on uuden jalkapallostadionin alueella. Eli ei muuta kuin suunta kohti Presidentinlinnaa (kutsutaan taalla "valkoiseksi taloksi"), jonka vieressa stadion sijaitsee. Stadionin arkkitehtuurissa on kasitykseni mukaan myos paikallisen Presidentin kadenjalkea. Stadionin Presidentinlinnan puoleinen paaty on ilman katsomoa, joka takaa Presidentille esteettoman nakyman pelikentalle suoraan hanen tyohuoneestaan. Tama "tottakai" tarkoittaa sita, etta stadion on rakennettu hassusti vinoon suhteessa ymparoiviin taloihin ja kortteleihin. Ja kuka sanoi, ettei venalaisista kaupunkisuunnittelusaannoksista muka voisi joustaa!

Stadionille paastyamme oli vuorossa luistinten vuokraus. Koska luistinrata oli uusi, niin myos vuokraluistimet olivat uudet. Tama siis tarkoitti, etta luistimet olivat myos muodikkaat. Tama taas Keski-Venajan mittapuussa tarkoitti, etta naisten luistimet olivat neonpinkinvariset! Eikos neonvarit ole taas tulossa muotiin?! Pettymyksekseni on todettava, etta miehille ei ollut neonluistimia saatavilla.

Muutaman kommelluksen jalkeen paasimme itse luistinradalle. Rata kiersi jalkapallokenttaa ympari ja kentan molemmissa paadyissa oli isompi alue luistelua varten. Toiseen paatyyn oli tehty pieni jaakiekkokentta matalammilla laidoilla, josta pelaajat laukoivat noin minuutin valein kiekon yli laidan muita luistelijoita kohti. Again, kaytannollisen suunnittelun paikallinen huippuosaaminen tuli osoitetuksi toteen! Kentan toisessa paadyssa oli lapsille tarkoitettu alue...siina aivan 2000 desibelia tuottavien 15 kaiuttimen alla. Siinapa onkin sitten helppo opettaa kuuroksi tulevaa lasta luistelemaan! Musiikki oli tottakai teknoa, mitapa muutakaan sita ihminen haluaisi kuunnella lauantai-iltapaivana luistinradalla. Kun ensimmainen CD loppui, niin toinen CD oli jo kunnon 60-luvun rusettiluistelukamaa, mutta tama CD vaihdettiin noin 15 sekunnin paasta takaisin trance-teknoon... 

Eli kaiken kaikkiaan luistelu oli erittan rentouttavaa kun kiersimme kenttaa ympari; toisessa paadyssa kuurouduimme ja toisessa syoksehtelimme kiekkojen tielta...ja viela mita tulee venalaiseen kaytannollisyyteen, niin puolet luistelijoista kiersi rataa vastapaivaan ja puolet myotapaivaan!

Pienena nyanssina haluaisin todeta, etta stadionin alueella toimi myos kahvio jonne ei saanut menna luistimilla sisalle. Se sijaitsi tottakai kenkiensailytystilaa vastapaata, vain noin 200 metrin paassa eli tasmalleen stadionin toisessa paadyssa...ja kuten voit jo arvata, kahvio ei ollut taynna! Mutta taalla onkin paaasia, etta kahvio on olemassa, ei se minkalainen se on tai missa se sijaitsee...

Iki-ihana ravintolailta a la Russia

Kuten jo aikaisemmin lupailin kirjoittaa matkasta lentokentalta kaupunkiin ja kaikesta siihen liittyvasta hassakasta police check pointteineen etc. niin tassa sita sitten tulee:

Tai ei itse asiassa tulekaan, koska ajattelin kirjoittaa ajankohtaisemmasta tapahtumasta jonka koin eilen. Eli eilen illalla tuli expat porukalla, joka sisalsi puolet taman kaupungin expateista (mina + ranskalainen kaverini), mentya syomaan illallista paikalliseen steak houseen. Tama on toinen kaupungin kahdesta pihviravintolasta, jossa tarjoillaan ylihintaista ja -kypsaa (kuten myohemmin huomaat) uusiseelantilaista lihaa. Tassa ravintolassa loytyy aina tuttuja ja se tarkoittaa, etta illallisen saa monesti ilmaiseksi (got to love venalaista aijailykulttuuria)! Ja niin kavi tallakin kertaa. Emme edes ehtineet luikahtaa ylakertaan, kun yksi tuttuni huomasi minut ja viittoili poytaansa. Ennen kuin huomasinkaan edessani oli jo pullo belgialaista kirsikkaolutta, johon tuttavani oli tutustunut jo enemman kuin hyvin illan aikana (okei, toi juomavalinta kylla laskee aijailypisteita aika rajusti).

Pienen jutustelun jalkeen paasimme tekemaan tilausta ja tilasin "Rib Eye" -pihvin raakana. Ja pyysin viela tarjoilijatarta (suloinen 20 vuotias tytto, jolla ei ole pienintakaan hajua mistaan ruokalistaan tai ruokaan liittyvasta, mutta josta kaikki keski-ikaiset asiakkaat pitavat) selittamaan kokille, etta pihvin pitaa todellakin olla raaka; paistettu maksimissaan 30 sekuntia per puoli! No, enhan ma nyt niin kranttu ole enka mitaan taysin raakaa lihaa halua syoda, mutta venalaiset paistoasteikot ovatkin "hitusen" erilaiset: "medium" tarkoittaa ylikypsaa ja "well done" paistetaan aamusta puoleenpaivaan ja iltapaivan ajan pihvi kypsennetaan viela uunissa kuivaksi! Tilauksen jalkeen jatkoimme kirsikkaoluen juomista yhdessa suolatun kalan kanssa (just joo, naa on naita venajan ruokatottumuksia...) ja silmat kosteina yritin hymyillen kehua sillin ja kirsikan makujen yhteensopivuutta!

Odottelimme ruokaa 15 minuuttia...30 minuuttia...45 minuuttia...jossain vaiheessa jopa venalaisten ystaviemme paahan juolahti ajatus, etta nyt kylla poikien pihveja paistetaan urakalla. Lopulta pihvit tuotiin poytaan ja kuten arvata saattaa; hiilella marinoituina! Leikkasin pihvista pienen palan vain nahdakseni ihanaa punaista ja hitusen verista lihaa...ei, kun nain se olisi paistettu Suomessa. Nyt se oli tottakai yltakyllaisen lapikypsa. Pyysin tarjoilijatarta ystavallisesti viemaan pihvin takaisin keittioon ja tuomaan uuden oikeastikin raa'an pihvin niin pian kuin mahdollista. Tama tarjoilijan poydassa kaynti mahdollistikin tuttavani tilata viela yhdet kirssikaoluet kaikille ja hoyrystettya kaalia kyytipojaksi! Siis what!?! Kaalia bissen kanssa, miten ma en itse tuota koskaan edes keksinytkaan!

Viiden minuutin kuluttua tarjoilijatar tuli takaisin poytaamme pihvin kanssa, joka oli mun vanha pihvini leikattuna keskelta kahteen osaan! Ihmettelin suu auki, jolloin tarjoilijatar sanoi minulle the following golden words: "Kokki tarkisti pihvinne ja on sita mielta, etta se on raaka." Eli "keittiomestari" oli tehnyt yksipuolisen paatoksen palautta ylikypsa "raaka" pihvi takaisin poytaan kahdessa osassa ja kylmana. Ja kun kysyin silmat ymparipyoreana tarjoilijattarelta, etta nayttaako pihvini hanen mielestaan raa'alta sain seuraavan ammattimaisen vastauksen: "En osaa sanoa, kun en ole koskaan raakaa pihvia syonyt, mutta ma tykkaan pihvista tollaisena." Siis tah?! Kinasteltuamme viisi minuuttia paikan managerin kanssa (ja muutaman kirsikkaoluthorpyn, kaaleineen, jalkeen) keittio alkoi vaantaa uutta pihvia. Loppuilta menikin sitten jo enemman tai vahemman normaalisti, varsinkin jos ei lasketa mukaan naapuripoydan oligarkin ajoittaisia huutoja siita, etta han antaa jokaiselle, joka laulaisi hanen poytaseurueelleen Venajan kansallislaulun, 15 000 ruplaa (350eur). Jep jep, tosi normaalia...mutta toisaalta loistavaa viihdetta!

Eli tallaisia voivat keskiviikkoiset ravintolaillat Venajalla olla!

Viela yksi lisa: Paras tarina pihvinpaistojen suhteen tasta kaupungista on kuitenkin ranskalaiselta kokkikaveriltani (joka itseasiassa oli kanssani eilen syomassa). Yksi hanen asiakkaistaan pyysi, etta hanen filet mignon pihvinsa tulis keittaa kypsaksi paistamisen sijaan! Yrita nyt sitten itkea iloa tallaisesta kulinarismista!:-)

Ensi kerralla yritan edes paasta tarinallani lentokentan parkkipaikalle saakka...

Ps. eilinen illallinen oli minulle ilmainen :-)

Asuinpaikan rekisterointi -the saga continues

Talla kertaa ihan eri aiheesta:

Tanaan paasin taas kokemaan "venajan valtion viraston vieraanvaraisuutta" ("vvvv" nain lyhennettyna). Venajalle tullessa ulkomaalaisen pitaa rekisteroida passiinsa asuinpaikka 3 tyopaivan kuluessa ja tama kuuluu tehda joka kerta kun saavut maahan...uudestaan ja uudestaan (todella katevaa!)..ja aina samassa valtion virastossa. Noh, menin sitten rekisteroimaan itseni muutaman paivan myohassa ja se ei koppalakkipaiselle kahden staran miliisille kelvannut. Koppalakki raivosi paa punaisena, etta 'te ulkomaalaiset ette voi tehda edes tata yhta asiaa kunnolla' (eli vieraanvaraisuus kohta tuli rastitettua yli). Uhkaili 200euron sakolla ja kahden eri viraston "kuulusteluilla" kun en hoitanut asiaa ajoissa. Okei, tama kahden staran koppalakki on ekaa viikkoa uudessa virassaan ja yritti paasta varmastikin "nayttaan" voimaansa kaikille viraston tytoille, jotka katselivat vieressa. Okei, oli siella tyttojen valissa joku kultahampainen neuvostoajan naispuolinen vanhempi kasvattikin, joka teki parhaansa nayttaakseen vihaiselta.  Mutta hauskin juttu tassa on se, etta kun olen jo tassa virastossa noin 50 kertaa asioinut, niin tytot kylla tiesivat kuka olen (kaupungissa on ehka 4-5 pysyvasti asuvaa eurooppalaista, joten ei tarvitse, tai tarvitsisi:-),  edes nayttaa Brad Pittilta, jotta he muistaisivat minut...) ja he hihittelivat jo keskenaan. Kun koppalakki rauhottui (ai niin, unohdinkin sanoa, etta miliisit todellakin kayttavat sita koppalakkia myos sisalla, ulkona vaihdetaan karvalakkiin) pyysin hanta, itse salaa sisaisesti naureskellen, aukaisemaan passini ja katsomaan viisumiani. Minun hyvaksi onnekseni viisumini kutsujana toimii kyseisen autonomisen tasavallan tarkea ministeri :-) Taman nahdessaan koppalakin omahyvainen katse muuttui ujoksi hymyksi ja huutaminen anteeksipyynnoksi... noin minuutin kuluttua passini oli jo rekisteroity ja koppalakki jopa saattoi minut hissiin. Lahtiessaan han sanoi, etta toivottavasti minulle ei jaanyt pahaa mielta kaynnistani... voi etta mita auktoriteetin mielistelya! But I love it! :-)

Ai niin, yritan seuraavalla kerralla ottaa kuvan tasta virastohuoneesta, jossa passi rekisteroidaan. Paikka on sanoinkuvaamattoman kauniisti suunniteltu ja sisustettu...jos sattuu pitamaan 50-luvun puolenvalin kommunismijohteisesta tyylisuuntauksesta! :-)

Tama kirjoitus nyt vahan lipesi ajatellusta aiheesta. Olin ajatellut kirjoittaa blogin lentokentalta kaupunkiin siirtymisesti, joka alkaa about nain "Lentokentan ovesta ulos astuttaessa heti edessa aukeaa noin 300 auton parkkipaikka, johon pysakointi on kielletty!? Lahin "kaytossa oleva" parkkipaikka on 300m kauempana..." eli sama epaloogisuus tulee saamaan jatkoa...

"Welcom" lukee lentokentan taulussa, mita se sitten tarkoittaakaan

Mina, Keski-Venaja, viimeiset 4 vuotta. Siina kaikki avainsanat. 

Eli olen nyt jostain kumman syysta asunut taalla jo yli 4 vuotta. "Time flies" on sanonta, jota en todellakaan allekirjoita!:-) Paikantaakseni itseni vahan tarkemmin niin ajatelkaapa paikkaa, joka on Kopenhaminasta"jonkin verran" lanteen ja hitusen Tehrania pohjoisempana...joten ei muuta kuin Atlas kateen!

En ole koskaan blogia kirjoittanut, joten en tieda mista aloittaa. No, ehka aloitan paikasta missa meista jokainen viettaa ensiminuuttinsa koneen laskeuduttua eli lentokentasta. Olisi ollut mielenkiintoisempaa kirjoittaa lentokentasta 2 vuotta sitten, silloinen lentokentta kun oli paljon ainutkertaisempi. Milta tuntuikaan laskeutua helmikuun -40C pakkasella lentokentalle, jossa matkalaukkuja odotettiin ulkona! Ja venalaiselle tehokkuudella matkalaukut tulivat jo 45 minuutissa ulkona varjottavalle hihnalle. Tama oli sinansa hyva saavutus, silla olihan lentokentta silloin erittan kiireinen -uusi kone laskeutui joka neljas tunti! Nykyinen lentokentta on kaupungin ylpeyksia: laskusillat suoraan koneesta lentokenttarakennukseen (eivat kaytossa),  liukuportaat kerrosten valissa (ilman koneitaan, mutta nayttavat kivoilta!), hissi (ei viela kaytossa, ehka vuoden paasta), ilmastointilaitteet (eivat kaytossa) ja paljon kattovalaisimia (joista 30% kaytossa. Getting better, eh?). Ja kaiken kruunaa tottakai inva-WC jonne paasee vain kavelemalla rappuset kerrosta alemmas (ei hissia, siinas rullatuolistelet!)!

Ehka on parempi, etta jatan taman ensimmaisen blogini lentokenttarakennuksen sisalle, enka siirry ulkoilmaan. Eipa talla kertaa sitten muuta kuin добро пожаловать eli "welcom" niinkuin taalla pain on tapana kirjoittaa!