Picnic ja uiminen

Kaupungissa asuessa on aina valilla pakottava tarve menna maaseudulle rentoutumaan. Tama tarve tulee voimakkaammin esille mita lampimampaa ja aurinkoisempaa ulkona sattuu olemaan. -40 C kylmyydessa kukaan ei saa minua irti kotisohvastani ainakaan ulkoilemaan. Mutta lisaamalla lampoasteita "vain" 65 C -asteella, iltapaiva jarven rannalla kuulostaakin jo paljon mukavammalta.

Kesaisin meilla on ollut tapana kayda picnic-reissuille viikonloppuisin. Eli aamulla baanalle ja illalla takaisin. Kuten varmasti jo arvaattekin, myos tama ajanviettotyyli on Keski-Venajalla hitusen erilainen kuin Suomessa. Kerronkin taas muutaman esimerkin menneista picnic-reissuistani.

Kerran ystavani sanoi, etta han tietaa mahtavan paikan picnicia varten. 40km paassa kaupungista joen varrella on kuulemma mahtava hiekkasarkka. Paatimme lahtea matkaan ja paasimme noin kilometrin paahan joesta kun ystavani "huomasi" etta hiekkasarkalle ei olekaan tieta. No, eipa hataa. Han ehdotti, etta ajaisimme kuitenkin joenrannalle. Kilometrin matka joelle oli hienohiekkaa. Kysyin ystavaltani: "Mitas jos auto jaa hiekkaan kiinni?" Veli-venalainen naureskeli, etta ei se hiekka niin syvaa ole, so no hata! Taisi ystavani luulla tietavansa Audi TT:nsa maasto-ominaisuudet paremmin kuin itse Mr. Audi! Long story short, ystavani auto jai kiinni hiekkaan noin 10 metrin ajon jalkeen. Ystavani ensimmainen kommentti oli kuitenkin korvaamaton: "Taahan on itseasiassa ihan hyva juttu. Mun ei tarvi ajaa enaa eli aukaistaan bisset! Soitetaan hinausauto paikalle, se saa vieda auton kaupunkiin." 

Toinen hauska tilanne koski venalaisten yleista "luontosiisteytta". Taalla voi minka tahansa roskan, aina tupakantumpista jaakaappiin, heittaa ulos autonikkunasta missa vain. Eli moottoritien laidalla voi loytya jopa nahkasohvia. Kun menimme viime kesana picnicille taas joen varrelle (mutta eri paikkaan) alkoi ystavani kysya minulta, etta heittavatko suomalaisetkin kaikki roskansa luontoon? Vastasin, etta eivat heita. Hanen mielestaan venalaistenkin pitaisi alkaa ajattelemaan ekologisemmin. Siina sitten grillailimme, soimme ja joimme hyvin kunnes tuli ilta ja paatimme lahtea. Olimme kahdella autolla liikkeella ja mina poistuin muutaman ystavani kanssa vahan aikaisemmin. Seuraavana paivana pahoittelin, etta en ehtinyt auttamaan hanta eilisen picnicroskien siivoamisessa ja kysyin viela etta oliko hanen autossaan tilaa kaikille roskasakeille? Han vastasi:"En mina niita roskia mukaani ottanut vaan jatin sinne. Minne mina ne nyt veisin?" Yrita nyt saada naista ihmisista selvaa! Pienena lisana; kaksi viikkoa myohemmin menimme takaisin samaan paikkaan picnicille ja tama sama kaverini valitteli, etta miksi ihmiset eivat vie omia roskiaan pois. Paikka oli kuulemma aikaisemmin siistimpi. Ai oli vai? Miksikohan?

Viimeinen tarinani talla kertaa koskee uimista. Olin sanonut kaverilleni, etta olisi joskus kiva uida jossain puhtaassa jarvessa. En ole uinut taalla jarvissa viela kertaakaan, koska pelkaan kasvattavani kolmannen korvan vedessa pulahtamisen jalkeen. Myos yolla neonvihreana hohtamisen mahdollisuus on kaynyt jalkivaikutuksena mielessani.  Kaverin sanoi tietavansa erittain puhdasvetisen jarven. Ajoimme sinne, jarvi oli aika pieni ja jarven vesi naytti ruskealta, mutta kaverini selitti sita mutaisella pohjalla. Olin jo aikeissa sulkea silmani kaikesta ja pulahtaa uimaan, kun nain jarven vastarannalle (about 100 metria) ilmestyneen 50-paisen lehman joukkion, jotka iloisesti mylvien menivat jarveen "puhdistautumaan". Aivan, ihan varmasti tosi puhdas jarvi!

Ravintolatoilailut saavat jatkoa

Taas tulee ravintolatarinaa. Taalla eri ravintoloissa kaynti antaa jatkuvasti uusia aiheita kirjoitteluun ja tama viikonloppu ei ollut poikkeus. 

Huomasin loppuviikolla paikallisen kiinalaisen ravintolan, nimeltaan "Kultainen Lohikaarme", ulkopuolella ison mainoksen. Mainoksessa oli kiinalaisen miehen kasvokuva ja teksti "Kuuluisa kiinalainen kokki Hainanista on palkattu ravintolaamme." En ollut koskaan kaynyt kyseisessa ravintolassa, vaikka se sijaitsikin aivan kaupungin keskustassa ja on ollut jo noin 10 vuotta toiminnassa...mutta nyt kun nain vakuuttavanoloisen mainoksen ajattelin kokeilla kyseista syottolaa.

Ravintolan sisaantuloaulassa oli iso suihkulahde, jossa porskutteli karpinoloisia kaloja. Kalojen elinolosuhteet eivat "ehka" olisi tayttaneet Suomen viranomaisten saadoksia, mutta en jaksanut asiasta sen enempaa stressata. Tosin paatin kuitenkin jattaa jo eteisaulassa kalaruoat pois illan ruokavaliostani. Paljon on tullut kokeiltua, mutta jossain se minunkin riskirajani syomisen suhteen menee! Sisutukseltaan paikka oli ihan ok paikallisiin standardeihin suhteutettuna, mutta mitaan kiinalaismaista en sisustuksessa kuitenkaan nahnyt. Ja nurkassa soittava "Trio Narpion Esson kantikset" (tai ainakin yhta vasyneelta kyseinen bandi naytti) ei 60-luvun Neuvostoliittoaiheisilla biiseillaan ainakaan orientaalista tunnelmaa mitenkaan lisannyt. Ja kertokaa nyt, miksi 50-vuotias Keski-Venalainen humppatrion basisti haluaa pukeutua kiinalaisen ravintolan keikallaan neonkeltaiseen Adidaksen hikinauhaan?

Elamaansa erittain kyllastynyt tarjoilija "hyokkasi" poytaamme 10 minuutin kasilla huitomiseni jalkeen. Heitti ruokalistat poytaan ja poistui nopeasti takaisin omiin hommiinsa...aivan, siis lukemaan kirjaa viereiseen poytaan! Tassa vaiheessa kaikki mahdolliset halytyskellot soivat paassani, mutta kun olin nahnyt mainoksen kiinalaisesta kokista ja ravintolassa oli muitakin asiakkaita, paatimme jaada ravintolaan. (kuulun niihin ihmisiin, jotka eivat opi virheistaan edes kantapaan kautta!)

Tilasin alkuruoaksi jotain tuliseksi mainostettua keittoa (tarjoilija ei tiennyt mita se sisaltaa, mutta kuulemma pelkkia vihanneksia, joten fine by me) ja paaruoaksi kanaa currykastikkeessa (ei ehka niin kiinalaista, mutta ajattelin sen olevan varma valinta). Keitto oli itseasiassa ihan siedettavaa limaista monjaa, mutta paaruoka kruunasi kaiken. Paaruoaksi sain eteeni epamaaraisen kasan tummaa lihaa (kanaa?!) ja perunoita ruskeassa kastikkeessa. Aivan, siis kiinalaisessa ravintolassahan "kanaa currykastikkeessa" tarkoittaa aina "mustaa lihaa, perunoiden ja Knorrin ruskean kastikkeen kanssa"! 

Kutsuin tarjoilijan poytaan ja kysyin, etta voisiko han todellakin tarkistaa onko eteeni tyonnetty musta liha kananlihaa. Samalla kysyin, etta voisiko han edes tuoda riisia poytaan. Tarjoilija poistui keittioon ja palasi takaisin sanoakseen, etta riisi on loppu (siis kiinalaisessa ravintolassa  ei ole riisia, perunaa kyllakin loytyy riittamiin!). Han lisasi viela, etta han kay nyt tarkistamassa kokilta, etta tarjottu liha oli todellakin kananlihaa, vaikkakin jokainen meista tiesi, etta se muistutti enemman kuivattuja rusinoita kuin kananlihaa. Kesti noin 10-15 minuuttia, kunnes tarjoilija palasi keittiosta ja sanoi lihan olevan kanaa. Silloin minulla keitti yli ja sanoin, etta haluan tavata ravintolan managerin. Manageri saapui poytaamme ja selitin asian hanellekin. Manageri sanoi ottavansa asiasta itse selvaa...nyt oli mennyt jo about 20 minuuttia. Manageri palasi takaisin poytaamme ja sanoi, etta "kokki yrittaa todennakoisesti(?) sanoa meille, etta liha on kanaa." Kysyin mita sana "todennakoisesti" tarkoittaa tassa asiayhteydessa. Kysymystani seuraava managerin vastaus olisi pitanyt saada jotenkin nauhoitettua jalkipolvia varten! Manageri vastasi: "No kun kokkimme ei puhu sanaakaan venajaa, eika meista kukaan ravintolassa puhu sanaakaan kiinaa, niin kommunikointi kokin kanssa on mahdotonta. Mutta yritamme saada tulkkiamme puhelimen paahan, jotta han voisi selittaa asian kokille. Valitettavasti tulkkimme ei vastaa puhelimeen talla hetkella, mutta han kylla soittaa yleensa aina heti takaisin kun nakee soittopyyntomme." Siis mita?! Mina en saanut enaa sanaa suustani ja kaverini oli jo valunut poydan alle nauramaan. Kuten arvata saattaa, pyysimme laskun jotta voisimme poistua ravintolasta mahdollisimman pian viereiseen gourmet ravintolaan, McDonald's:iin! 

Pienena lisana haluan mainita, etta kaiken taman jalkeenkin neonkeltahikinauhapaisen basistin kuuntelemisesta laskuumme oli lisatty 5 euroa per naama ohjelmamaksua! 

Banja

Tama ei nyt tunnu enaa ollenkaan Keski-Venajalta! Ulkona on -2C, aurinko paistaa, tuulee etelasta (ei siis Siperialta) ja linnut visertelevat puiden oksilla...siis missa ovat ne ihanat helmikuun -45C pakkaset, myrskyiset Siperian tuulet ja kaksimetriset kinokset lunta? Pitaa varmaan muuttaa vahan pohjoisemmaksi taalta ensi vuonna...

Ja sitten tamankertaiseen aiheeseen. Sauna. Siis tama kaikille suomalaisille niin rakas puhdistautumispaikka. Ja nyt saunalla tarkoitan siis puulammitteista saunaa. Taalla venajalla on oma saunansa, jota kutsutaan banjaksi. Naissa kahdessa saunatyypissa on paljon samaa, mutta ajattelin kirjoittaa niiden muutamista eroavaisuuksista. 

Ensinnakin, kun saunaa lammitetaan yleensa noin 45 minuuttia ja annetaan sen asettua noin 80C asteeseen niin se on kutakuinkin valmis kayttoon. Mutta kuulkaas, ei se ole viela valmis. Jokainen itseaan kunnioittava venalainen mieshenkilo lammittaa banjaansa vahintaa 3 tuntia, kunnes se hohkaa kuin mansikka ja asteita on about 120-130C. Mika onkaan mukavampaa kuin menna kuivaan, hehkuvaan huoneeseen “lammittelemaan”, kun kehon jokainen karva alkaa palamaan kuumuudesta (ainoa syy minka vuoksi et ole saunan jalkeen kalju on kuumuutta hylkiva banjahattu, jota laitetaan paahan loylyhuoneessa) Ja ajattele sita ihanaa “leppoisaa” loylynheiton aiheuttamaa kuumaa hyokyaaltoa, joka polttaa sieraimia samalla tavalla kuin jos kaataisi molemmista sieraimista pullon tabascoa. Siina sitten muutaman minuutin karvistelyn jalkeen ihana isantasi ottaa vihdan esiin ja alkaa latkimaan sinua oikein kunnolla. Siis niin kunnolla, etta ihoosi jaa raipaniskun jalkia. Ai niin, unohdin mainita yhden pikkuruisen nyanssin. Taalla vihtoja tehdaan niin lehti- kuin HAVUpuunkin oksista! Siis taalla on jo muutenkin suht kurjan synkkaa niin miksi nama ihmiset haluavat viela rankaista itseaan lisaa?

Taman lempean kasittelyn jalkeen kuuluu koko vartaloon sivella hunajaa(?) ja suolaa, jotta ihohuokoset aukeaisivat kunnolla. Okei, mietitaanpa tata nyt sitten ihan maalaisjarjella. Jos joku urpo on juuri hakannut selkasi havunneuloilla vereslihalle niin onko se suolan sively nyt sitten se paras vaihtoehto?! Mutta hei, mitapa nyt et tekisi kokeaksesi autenttisia vieraan kulttuurin erikoisuuksia...

Loylyjen jalkeen ei juoda olutta. Olut on out ja vodka on in. Eli 50gr vodkaa napaan ja elama alkaa taas hymyilemaan. Jos ei ala niin sitten on juotava 50gr lisaa jne...get the point? Muuten, minun mielesta vodkaa pitaisi juoda ennen banjaan menoa, jotta vartalo ei enaa tuntisi niin paljon kipua. Vodkan juonnista loydan viela sellaisen epakohdan, etta kun olet banjassa noin 3 tuntia ja et juo muuta kuin vodkaa, niin elimisto alkaa kylla jo pikkuhiljaa kuivua. Mutta kun mainitset asiasta paikallisille, niin saat vastauksen “Jos susta tuntuu etta sun pitaa juoda enemman nestetta niin niin juo enemman vodkaa!” Aivan, miksi en tullut tata itse ajatelleeksi?!

Itse banjan rakenteesta sen verran, etta banja lammitetaan ulkopuolelta. Eli puuklapit laitetaan “kiukaaseen” talon ulkopuolella olevasta luukusta. Tama jos mika on erittain fiksua kun ulkona on -40C ja joka 15 minuutti jonkun on puettava pilkkihaalarit + toiset pilkkihaalarit paallensa lisatakseen puita! Kaytannollisyytta a la Russia! Loylyhuoneessa ei myoskaan pakosta tarvitse edes olla tuuletusventtiilia, eika loylyhuoneen oven alla ole 5-10 cm aukkoa, josta ilma voi poistua. Eli siinas istut hengittaen sita samaa “happea” tunnista tuntiin. Mukavuutta a la Russia!

Pienena nyanssina haluan mainita viela oman banjasuosikkini. Eli kaasubanjan! Banjaa voi lammittaa myos kaasulla, joka palaa kiukaan alla. Minulla on aina niin rauhallinen fiilis, kun joku on kotitekoisesti virittanyt omalle “dachalleen” kaasubanjan. Mika onkaan turvallisemman tuntuista kuin istuminen palavan kaasun kanssa samassa huoneessa!

Suuroperaatio "Olkapaa"

Nyt mennaan taas ajassa noin reilu vuosi taaksepain. Yhtena iltana pelasin kaverini kanssa tennista ja olkapaani alkoi osoittamaan artymisen ensioireita. Tunti tunnilta olkapaan vihlominen alkoi olla voimakkaampaa ja aamulla koko oikea kateni oli aivan toimintakyvyton saryn vuoksi. Ajattelin, etta kai tassa on sitten laakarin mentava tarkastaan olkapaan vointi.

No taalla Keski-Venajalla tama laakarissakayntikaan ei aina ole se aivan yksinkertaisin prosessi. Varsinkaan kun taalla ei ole yksityissairaaloita niin kuin Moskovassa tai Pietarissa. On luotettava valtion hoitoon...ja luotto ei ainakaan minun kohdallani ollut hirvean korkealla. Ehka tahan arvostuksen vahaisyyteen vaikutti aikaisempi kayntini valtion sairaalassa, jonne menin tapaamaan ystavaani. Sairaala ei ollut nahnyt remontin haivaakaan Hrutsevin aikaisen kayttoonottonsa jalkeen. Hissi ei toiminut (aika “hauska” juttu sairaalan kaikille kainalosauvapotilaille), puolet kaytavien valoista olivat pimeana (taitaa olla ekohorhoilyn aikaansaannosta), kaikki sangyt 6-8 hlon huoneissa olivat ihan perus laverisankyja (eri malleja tottakai) eli I think you get the point already.

Ainoa jarkeva vaihtoehto oli soittaa kaverilleni, joka toimi yhden valtion sairaalaan johtajana. Soitin hanen kannykkaansa aamulla ja kerrottuani ongelmastani han toivotti minut tervetulleeksi sairaalaansa. Lisasipa viela, etta voi lahettaa ambulanssin hakemaan minut jos haluan. Kieltaydyin kohteliaisuudesta, koska ajattelin, etta olkapaani sarky ei ehka ole se paras kriteeri ambulanssikyytiin (kylla se raja “systeemin” hyvaksikaytossa mullakin jossain tulee vastaan).

Sairaalaan saavuttuani eteisaulassa minua odotti heti yksi valkotakkinen laakari. Han sanoi minulle, etta johtaja odottaa minua jo toimistossaan (jep jep, sita ollaan niin tarkeita). Mentyamme hissilla ylimpaan kerrokseen saavuimme noin 50m2 “odotushuoneeseen” eli tyhjaan huoneeseen missa oli nahkasohva ja sihteerin poyta. Hauskinta oli, etta ns. normaalivieraat odottivat “odotushuoneen” ulkopuolella olevilla muovituoleilla. loogista, eiko vain! Siirryin “jonon” ohi suoraan johtajan toimistoon missa ystavani odotteli minua levealla kultahammashymyllaan (jep jep, sita ollaan vielakin tarkeampia). Johtajan toimisto oli “vaatimaton” 100m2, jossa kaikki huonekalut olivat mahonkia. Huoneessa oli noin 15-20 hlon kokouspoyta, jonka ymparilla istui viisi laakaria. Kaverini oli kutsunut huoneeseensa sairaalan jokaisen osaston johtavan laakarin (jep jep, nyt sita ollaan jo ihan kuninkaita)! Olkapaani sarky taisi olla talla hetkella sairaalan prioriteetti numero yksi! Lyhyen selostuksen jalkeen kaverini sanoi, etta nyt kaikki laakarit menevat takaisin osastoilleen ja valmistautuvat ottamaan minut vastaan. Siis tah!? Miksi neurologiaosaston ylilaakari menee valmistautumaan minua varten osastoonsa beats me, mutta paatin olla hiljaa. 

Siina sitten kuljin yhden laakarin saattamana todellisena VIP-vieraana jokaisen osaston ylilaakarin paikkeille. Ja tottakai jokaisen osaston ylilaakari odotti minua noin viiden laakarin ryhmalla. Ei mitenkaan yliampuvaa!Taydellisen physical check-up:in jalkeen minua saattava laakari oli saanut ohjeekseen vieda minut takaisin johtajan toimistoon. 

Toimiston kokouspoydalle oli katettu lounas meille kahdelle. Ruokaa olisi riittanyt varmastikin koko Ruandan nalanhadan poistamiseen. Siis ihan perus sairaalalounas! Kyytipoikina oli tietysti pullo vodkaa ja pullo konjakkia(taalla se kuuluisa sanonta on muokattu muotoon “There's no such thing as an alcohol-free lunch!”). Kaverini sanoi, etta meilla on sopivasti aikaa lounastaa ennen kuin eri osastojen ylilaakarit konsultoisivat toisiaan paastakseen konseksukseen olkapaani diagnoosista (muutama Burana olisi riittanyt, mutta paremman puutteessa tamakin sai kayda).  

Noin 30 minuutin ja 100gr vodkaeran seka 100gr konjakkieran jalkeen viisi viisasta tietajaa saapuivat toimistoon ja totesivat, etta olkapaatani vaivaa nivelpussintulehdus. Wow, mika yllattava diagnoosi! Ja lisasivat viela, etta siihen auttaa lepo. Tassa vaiheessa halusin nousta seisomaan ja antaa aplodit, mutta viimeinen 50gr konjakkishotti oli jo pehmittanyt jalkani. Eli case closed. Kaikki oli taas hyvin sairaalassa ja laakarit tunsivat varmasti suurta mielihyvaa raitkaistessaan vuoden vaikeimman tapauksen nainkin nopeasti.

Mutta todettakoon, etta en ole koskaan elamassani tuntenut itseani niin hyvin hoidetuksi missaan laakarikeskuksessa tai sairaalassa. Jalkeenpain ajateltuna en itseasiassa loyda oman kokemukseni perusteella mitaan kritisoitavaa Venajan julkisesta terveydenhuollosta...tai olisi se lounaalla tarjottu konjakki voinut olla X.O.:ta eika V.S.O.P.:ta, mutta en nyt viitsi heittaytya vaikeaksi.

Lenna lenna leppakerttu...osa 2

Jatkan lentokoneaiheisia tarinoitani. Naita surullisenkuuluisia Venajan sisamaan lentoja kun on tullut lennettya aivan liikaa viime vuosina. Alla on taas lyhyt lista muutamista lentomatkustamiseen liittyvista asioista, joihin olen taalla tormannyt.

1.Check in

Check in tapahtuu taalla yleensa ilman sen suurempaa jonottelua, koska kaikki check in -tiskille pyrkivat matkustajat ovat epamaaraisessa kasassa kahden check in -tiskin ymparilla. Aivan, siis myos ymparilla, koska jotkut hatahousut luulevat saavansa chekattua itsensa koneeseen nopeammin jos menevat tiskin ns. henkilokunnan puolelle. Ja niinkin surulliselta kuin se kuulostaakin, he useasti onnistuvatkin siina.
Check-in virkailijat alkavat tayttaa konetta ensimmaisesta rivista taaksepain niin, etta jokainen paikka taytetaan. Tama tietysti johtaa siihen, etta kun kone on vain puoliksi taynna niin koneen etupuolisko on istutettu tayteen matkustajia. Koneen takaosassa on noin 15 rivia taynna tyhjaa! Loogista, eiko vain! Ja tassa suhteessa venalaiset ovat erittain kuuliaisia eivatka siirry tyhjiin penkkiriveihin eli minulla on usein noin 15 pankkirivia vain ainoastaan omaan kayttooni!

2.Kasimatkatavarat armenialaisittain

Tama on luonnollinen jatke jo ylla kirjoittamaani asiaan. Jokaisella lennolla on aina noin 5-7 armenialaista, jotka jollain ihmekeinolla saavat ujutettua noin 50kg per hlo “kasimatkatavaraa” koneeseen. Siina he sitten kiroavat miksi heidan latkavarustekassinsa, a 30kg, eivat mahdu koneen ylahyllylle. Haloo herra Tupolevin suunnittelija! Kylla sinne ylahyllylle pitaisi myos saada mahdutettua 28 tuumainen laatikkotelevisiokin! Tassa prosessissa kuluu aina noin 15minuuttia, kun armenialaiset yrittavat tunkea telkkarinsa edessa olevan tuolin alle...ja kukaan ei koskaan edes tule miettineeksi, etta koneen takaosassa on 15 taysin tyhjaa penkkirivia + yksi suomalainen. Sinne ehka saisi “mahdutettua” ne muutamat kassit. (Selvennykseksi sanon viela, etta ei minulla ole mitaan armenialaisia vastaan. He vain sattuvat aina myohastyttamaan koneen lahtoa 15 minuutilla taman prosessin vuoksi)

3.Turkisten kaytto lennoilla

Talvella ulkona on usein -20C. Kylmalla kelilla ihmiset kayttavat taalla turkistakkeja ja -hattuja. Siina he sitten istuvat koneessa , jossa on +25C (taalla koneissa on joskus alyttoman kuuma), koko matkan ajan naissa 10 cm paksuissa turkistakeissaan koko lennon ajan... voi sita vichyn maaraa! Ai niin, huomionarvoisena seikkana haluan viela mainita, etta myos miehet kayttavat turkistakkeja...classy stuff!

4.Business class upgrade 10 euroa

Tama “palvelu” ei valitettavasti toimi enaa. Mutta aikaisemmin turistiluokan lipulla paasi usein business-luokkaan, jos osasi toimia oikein. Pukeutumalla pukuun, kaarimalla muutaman sadan ruplan setelin kateensa ja tervehtimalla koneeseen astuttaessa lentoemantaa kadenpuristuksella ja seuraavalla lauseella: “Minun lippuni taisikin oikeuttaa business-luokkaan.” sai melkein aina upgadettua itsensa niihin koneen etuosan penkkiriveihin, joissa tarjottiin parempaa vodkaa! Ennen oli kaikki paremmin...

Mita enemman alan naita lentomatkustamisen eri kummallisuuksia miettimaan niin sita enemman niita tulee mieleen. Mutta saa taas talta eraa riittaa.

Pienena lisana haluan viela muistuttaa, etta lennon aikana saa puhua kannykkaan ja lentokoneen WC:ssa saa polttaa tupakkaa, jos silta tuntuu. Kaikki ne lentoa edeltavat kieltavat kuulutukset naista aiheista ovatk vain “vitseja”. Nain on moni vierustoveri minulle lennolla sanonut... juuri ennen kuin menivat WC:hen polttamaan tupakkaa.

Lenna lenna leppakerttu...osa 1

Sain tanaan kaveriltani sahkopostia koskien Aeroflotin lennolla tapahtunutta draamaa, jossa kapteeni oli ajatellut lahtea lentamaan pienessa etukenossa...artikkeli muistutti kuulemma minun kertomuksiani (katso tarina: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1640714).  Tasta sainkin hyvan virikkeen kertoa omista lentokokemuksistani Venajan sisamaan lennoilla.

Venajan kotimaanlennoista suurin osa lennetaan edelleenkin Tupolev 134 tai Tupolev 154 -koneilla. Nama mekaaniset hirmut ovat Neuvostoliiton (joka muuten on Venajaksi "SSSR" eika "CCCP") 1960-luvun high-tech suunnittelun tahtituotteita. Koneet suunniteltiin puoliksi siviili- ja puoliksi sotilaskayttoon. Eli jos Neuvostoliitto olisi sotinut jonkin toisen valtion kanssa niin nama siviiliikenteen koneet olisi voitu muokata sotilaskoneiksi erittain pienilla muutoksilla. Taman jokainen matkustaja huomaa viimeistaan siina vaiheessa kun nakee koneen nokan alaosassa olevan lasisen kopin, jonne konekivaarimies mahtuu tahtailemaan. Aivan, siis siviilikoneessa!

Ajattelin listata "hauskimmat" lentokonetarinani, joten here we go:

1. Kerran kun olimme jo boardanneet koneeseen (Tupolev 154) ja istuneet paikoillamme jo 15 minuuttia kuulutettiin, etta teknisen vian vuoksi lento myohastyy noin 15 minuuttia. Noin 10 sekuntia kuulutuksen jalkeen (jonka kapteeni itse teki) lennon kapteeni aukaisi cockpitin oven ja kaveli koko koneen lapi aina koneen peralle saakka...noin 30cm jakoavain kadessaan!! Han palasi koneen peraosasta noin 10 minuutin paasta, edelleen tama 30cm jakoavain kadessaan, cockpitiin ja kuulutti, etta "tekninen ongelma on ratkaistu." Arvatkaa kuinka mukava fiilis oli istua siina kun kone kaarsi kiitoradalle!

2. Nijni Novgorodista Moskovaan lentaessani paluumatkan lippuni oli paikallisen Volga Njpr -lentoyhtion koneeseen (aivan, tassa vaiheessa kuka tahansa jarkeva ihminen olisi jo peruuttanut matkansa kuullessaan lentoyhtion nimen, but not me). Kone oli 60-luvun vanha Neuvostoajan propellikone. Boardatessamme koneeseen huomasin "pienehkon" eriskummallisuuden. Koneen sisalla oli miinus asteita! Eli ikkunat olivat sisalta jaassa, lentoemannat oli puettu hylkeennahkatakkeihin ja karvalakkeihin. Siina olikin sitten mukava matkustaa 10km korkeudessa 1,5 tuntia -10 asteisesssa koneessa! Tarjosivatpa kuitenkin lennon aikana omenamehua...kylmana.

3.  Kesalla lensin Turkista Keski-Venajalle aivan ihanan lentoyhtion Tupolev 154 -koneella. Lentoyhtion nimi oli "Dagestan Airlines". Dagestanista lisaa: http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/europe/country_profiles/3659904.stm En nyt tieda mita kertoisin tasta sotaisan Tsetseenian naapuritasavallan lentoyhtiosta muuta kuin etta about joka toinen tuoli oli ilman turvavyota (ei kuulemma niin tarpeellinen, koska lentoyhtiolla ei ole ollut onnettomuutta yli 4 vuoteen. Nama sanat tulivat lentoemannan suusta. Suusta jossa oli vahintaan 10 kultahammasta...4 vuotta, very reassuring). Matkalla oli ruokatarjoilua ja ruokajuomina oli vain makeaa puna-tai valkoviinia, siis ei yhtaan alkoholitonta vaihtoehtoa eli todella lapsiperheystavallinen vaihtoehto!

4.  Muutama kuukausi sitten lentaessani Moskovasta Keski-Venajalla Siberian Airlinesin Airbus 319 -konetyypilla (siis todellakin uusi Airbus!) koneen fasiliteetit oli kunnossa, mutta muutama snadista kannissa oleva "herrasmies" alkoivat heiluttaa nyrkkeja. Tuloksena oli joukkotappelu 4 hlon kesken, joka johti siihen etta yksi sankareista lyotiin tyylipuhtaasti kanveesiin ja han makoili sitten loppumatkan (30min) koneen kaytavalla verissaan. Verinen tappelu on aina mukava yllatys koneessa! Laskeuduttaemme jouduimmekin sitten odottamaan koneessa 30 minuuttia kun surullisenkuuluisat puvunkenkia kayttavat poliisit kerailivat kannilaiset mukaansa, naureskellen tottakai.

5. Muutama vuosi takaperin palatessani Dushanbesta (Tadjikistanin paakaupunki, kyllahan sun nyt olis pitanyt se tietaa) Moskovaan en ollut saanut paluumatkan koneeseen lippua. Seuraava kone, johon oli paikkoja olisi ollut 2 paivan paasta. En nyt "jostain syysta" kuitenkaan halunnut jaada venaileen seuraavaa lentoa Dushanbeen 2 paivaksi, vaikka kaupunki olikin mita mielenkiintoisin kalashnikoveja olallaan kantavine asukkaineen jne. Paikalliset isantani sanoivat: "Ei mitaan hataa. Paaset huomisaamun koneeseen, koska tullin johtaja on kaverimme." Menimmekin sitten seuraavana aamuna tuntia ennen koneen lahtoaikaa kentalle. Parkkipaikalla meita oli vastassa univormuun pukeutunut 50-kymppinen mies, jolla oli monta tahtea olkapaissaan (Venajalla tama tarkoitta tarkeat miesta). Vasta kun han hymyili minulle, huomasin etta taman tyypin kaikki(!) hampaat olivat kultaiset! Siina olisi kuka tahansa rap-stara ollut kateellinen. Tama tullin johtaja otti matkalaukkuni ja kavelin hanen perassaan lentokenttarakennuksen vieressa olevan portin lapi suoraan kiitoradan varrelle, jossa lentokone odottikin jo minua. Ei check-in:ia, ei turvatarkastuksia, ei matkalippujen tarkistuksia...vaan suoraan parkkipaikalta koneeseen. That's called service! Koneen ensimmaisella rivilla olikin sitten vapaa paikka minulle. Eli ei muuta kuin matkaan. Moskovassa halusin ihan mielenkiinnosta kysya miten ihmeessa sain paikan koneeseen. Soitin Tadjikistanin isannilleni ja kysyin asiaa. Vastaus oli seuraava: "Taisi jollain matkustajalla olla ylitsepaasemattomia ongelmia tullissa kun ei paassyt koneeseen, joten koneessa oli yksi tyhja paikka juuri sinua varten." Tuli kylla vahan rikollinen olo, mutta paasinpahan pois Dushanbesta!

Kylla naita tarinoita voisi listata tahan vaikka kuinka ja monta, mutta eivatkohan nama esimerkit riita nain alkuun. Lopuksi haluaisin kirjoittaa neuvon, jonka SAS:sin kapteenina toimiva kaverini sanoi minulle kun olin lentamassa ensimmaista kertaa neuvostomerkkisella lentokoneella (taisi olla Tupolev 154). Nain koneen lentokentan ikkunasta juuri ennen kuulutusta, jossa meidan lentomme siirrettin myohempaan ajankohtaan lumimyrskyn vuoksi. Puoliksi paniikissa soitin kaverilleni ja kysyin naista venalaisvalmisteisista lentokoneista. Toivoin hanen voivan rauhoittaa mieleni. Kaverini sanoi: "Venalaisvalmisteiset lentokoneet ovat itseasiassa erittain hyvin toimivia ja luotettavia" (koska ovat niin mekaanisia). Ja viiden sekunnin hiljaisuuden jalkeen han lisasi: "..jos ne on huollettu hyvin". Rauhoittipa tosi paljon! Lisaksi han sanoi, etta jos kone alkaa syoksymaan 10km korkeudelta niin silloin ei pida laittaa paata polviin, niinkuin on opetettu. Kaikkien koneessa olevien pitaisi kuulemma istua tuolilla polvillaan selka menosuuntaan pain. Kysyessani hanelta, etta miksi nain, vastaus oli erittain yksinkertainen. Han sanoi: "Jos lentokone putoaa 10km korkeudelta on ihan sama miten kukaan tuolissaan istuu. Kaikki tulevat kuitenkin kuolemaan syoksyssa. Mutta onpahan onnettomuustutkijoilla ainakin mietittavaa miksi kaikki matkustajat istuivat selka menosuuntaan pain!"

Naihin viisaisiin sanoihin on tanaan hyva lopettaa!

Cup Kremlin voitto

Tama alkuviikko on mennyt suht seesteisesti ja pahemmilta kommelluksilta on valtytty. Joten ajattelin kirjoittaa vahan menneista asioista.

Pelailen taalla aina valilla ns. pappatennista eli nelinpelia vanhempien (35-55v.) herrasmiesten kanssa, joilla on aina sukista hikinauhaan joko Adidasta tai Nikea paalla. Merkkiurheilu kunniaan!

Paikallinen uusi viiden kentan tennishalli rakennettiin reilu vuosi sitten. Aivan, edelleen sita Putinin puolenpaivan pituista kaupunkivierailua varten. No eihan Vova (Vladimirin tuttavallinen kutsumanimi) nyt tietenkaan siella kaynyt, mutta tulipahan rakennettua. Kenttien pinnoitteen piti olla jonkilainen uusi Itavaltalaisen firman kumisekoitus, mutta koska se oli liian kallis (tottakai vasta jalkikateen todettuna) niin kenttien pinnoite vaihdettiin tavalliseksi Plexi-pinnoitteeksi. Mutta hauskan tasta jutusta tekee se, etta kenttien pinnoite vaihdettiin halvempaan vaihtoehtoon vasta avajaisten ja paikallisen Presidentin vierailun jalkeen. Eli kunnon pohjois-korealainen facelift pistettiin pystyyn avajaisia varten. Seuraavana aamuna kenttien kallis pinnoite vietiinkin jo rekoilla jonnekin muualle...

Viime kevaana tenniskaverini pyysi minut partnerikseen viereisen (600km) miljoonakaupungin kutsuvierastennisturnaukseen. Tama reissu ei ollutkaan ihan normaali tennisreissu vaan fasiliteetit oli pistetty kuntoon.

Automatkan toiseen kaupunkiin taitoimme kaverini pidennetyn BMW:n takapenkilla konjakkia siemaillen. Matkan aikana ratsioita pitaneet poliisit pistivat kadet aina lippaan meidan ajaessamme heidan ohitseen 50km'h ylinopeutta(Venajan Duman kilvet autossa auttaa taalla "melko" paljon) . Taytyy kylla sanoa, etta kaverini ei ainakaan saastele autoaan, koska kuski ajoi 150km/h vauhtia sellaisella  vetisella kraateritiella jossa itse olisin ajanut max. 50km tunnissa ja kironnut joka 20. sekunti iskunvaimentimiami. No taalla Venajalla pateekin seuraava sanonta autoilussa: "Jos tie/olosuhteet on erittain vaaralliset niin kannattaa ajaa mahdollisimman kovaa, jotta on ajallisesti lyhyemman ajan vaaratilanteessa." Voihan sen tietysti nainkin ajatella...tuota lausetta kannattaa kokeilla Suomessa vanhemmalle konstaapelille, auttaa varmasti!

Turnaus, joka oli vaatimattomasti kutsuttu "Cup Kremliksi" kesti lauantaista sunnuntaihin, joten yovyimme maaranpaassa kaksi yota ajettuamme maaranpaahan jo perjantai-iltana. Kaverini olikin sitten jarjestanyt "vaatimattoman" majoituksen viikonlopuksi. Yopymispaikkamme oli Valko-Venajan iki-ihanan ja demokraattisesti valitun Presidentti Lukashenkon talo. Eli olimme kaksin talossa, jossa oli ehka noin 3 000m2 tilaa, 25m uima-allas sisalla, 5 erilaista saunaa ja lisaksi kaksi banjaa erillisina taloina pihassa (kundi nayttaa nauttivan saunomisesta) seka tietysti oma pieni elokuvateatteri (tyyliin Jay Z:n koti MTV:n Cribsissa), 2 erillista biljardihuonetta ja tieda sitten kuinka monta makuuhuonetta. Mutta kaiken kruunasi tietysti kokki, tarjoilija ja herra saunanlammittaja, jotka olivat 24h palveluksessamme. Ja ma kun luulin, etta Valko-Venaja on koyha...stupid me! Miksi talla tyypilla on edes tallainen talo Keski-Venajalla? Eika ole varmastikaan kertonut vaimolleen!

Seuraavana aamuna kevyen saunasession (en nyt muista missa eucalyptus-saunassa kavinkaan) ja uimalenkin (25 metria koiraa ja ihan puhki) jalkeen istuimme 16 henkilon poydan aareen syomaan "kevytta" aamiaista. Aamiainen olisi ollut saksalaisen charter-turistin unelma, koska sielta olisi riittanyt vaikka kuinka monta sampylaa kaarittavaksi serviettiin ja otettavaksi mukaan!

Aamiaisen jalkeen siirryimme paikkaan, jossa turnaus jarjestettiin. Turnaus ei ollut tennishallissa, vaan turnaus jarjestettiin paikallisen koripallojengin (taisi olla Venajan mestari viime vuonna) 9 000 henkea vetavalla areenalle. Koripallokentta oli purettu ja sen tilalle oli rakennettu tenniskentta...siis meille! Eli meidan, noin 30 tyypin, vuoksi vuoksi areena oli tyhjennetty viikonlopuksi ja muutettu tenniskentaksi. Ei siis mitenkaan vedetty overiksi, eihan!? Tais olla suhteellisen tarkeata porukkaa pelaamassa...

Siina me sitten pelailimme pappatennista koko viikonlopun ei nyt niinkaan taysille katsomoille. Finaali oli sunnuntaiaamuna ja "tottakai" finaalia varten oli kolme paikallisen tv-kanavan kameraryhmaa ikuistamassa hitusen Federer vs. Nadal -tasoista tennista viihdyttavampaa pelia. Ja pelin jalkeen saimme vastata legendaarisiin "Milta nyt tuntuu?" kysymyksiin.

Nainkin voi siis urheilullisen viikonlopun Keski-Venajalla viettaa...viela kun seuraavalla kerralla saisi vahan suureellisemmat puitteet! :-)

Ai niin, kylla nyt sen verran taytyy itseansakin kehua, etta talla hetkella kotini kirjahyllya koristaa komea "Cup Kreml Winner" -pokaali! 

Illastaminen - no smoking

Kirjoitan taas ravintolareissustani, joka tapahtui tana viikonloppuna. Viikonloppu alkoi perjantai-illan ruokailulla ystavien kanssa (talla kertaa all local -kokoonpanolla). Menimme paikalliseen "nuorten aikuisten" ravintolaan, jossa tarjoillaan aina pizzoista sushiin ja borsh-keitosta tournedokseen eli aika perusmoderni paikallinen ravintola. Nyrkkisaantona naille ravintoloille on, etta ruokalistassa on aina oltava vahintaan 100 erilaista annosta. Taalla kun "maara korvaa laadun" -sanonta on kovassa kaytossa! Olimme varanneet savuttoman poydan (yksi harvoista ravintoloista, joka edes tarjoaa taman mahdollisuuden), mutta tassakin ravintolassa sana "savuton" tuli ymmartaa vahan joustavammin kuin olin tottunut.

Ravintolaan saavuttuamme hovimestari (tai "administrator" niin kuin niita taalla kutsutaan) pyysi meita odottamaan viela hetken, koska poytamme oli vasta vapautumassa. Siina odotellessa huomasin poydan, jossa oltiin maksamassa laskua. Neljan miehen seurue, joista jokainen poltti tupakkaa. Laskun maksettuaan poyta siivottiin ja katettiin nopeasti uudestaan. Taman jalkeen poydalle vietiin "No smoking" -kyltti. Ja yllatys yllatys, meidat johdatettiin "savuttomaan" poytaamme! Nain katevasti savullisesta poydasta saatiin savuton! Mikas siina sitten istuessa, kun kaikissa viereisissa poydissa poltettiin kilpaa! En voinut vastustaa kiusausta ja kysya tarjoilijalta, etta miten meidan poytamme on muka savuton? Tarjoilija katsoi silmat pyoreina minuun selvastikin ajatellen, etta onpas yksinkertaisesti tyhma asiakas ja vastasi: "Poydassahan on No smoking -kyltti ja se venajaksi kaannettyna tarkoittaa, etta tupakointi on kielletty eli tama on savuton poyta." Kaansipa viela poydassa olevan kyltin kadellaan minua kohti! Palvelua parhaimmillaan! Tassa vaiheessa ajattelin, etta parempi olla kysymatta talta tarjoilijalta enaa mitaan... Seuraavalla kerralla kylla varaan "savuttoman" poydan ikkunan vieresta, saavat siirtaa No smoking -kylttinsa sinne.

Eihan ilta tamankaan jalkeen voinut jatkua taysin kommelluksitta. Olihan tarjoilijamme selvastikin Einsteinin kauan kadoksissa ollut sukulainen. Tilasimme ruoat ja viinit. Vahan ajan paasta tarjoilija toi viinipullon poytaan, mutta eihan han tietystikaan sita osannut avata. Loppujen lopuksi tamakin homma meni melkein kokonaan itsepalveluksi. Viime lauseen sana "melkein" siita syysta, etta pullon avattuani tarjoilija pyysi viinipullon takaisin itselleen, jotta voisi annostella viinin meille. En ollutkaan sitten koskaan aikaisemmin nahnyt ravintolassa tarjoilijan tyhjentavan kokonaisen viinipullon neljaan lasiin niin, etta neljas lasi jai viela vahan vajaaksi ennen kuin pullo ammotti tyhjyyttaan! Oivalsipa kuitenkin kysya klassisen kysymyksen "Haluatteko kenties toisen pullon viinia?" Oh my God, mista naita tyyppeja loytyy!

Seuraavat kymmenen minuuttia meni sitten kommelluksitta, koska tarjoilija ei kaynyt poydassamme. Mutta sitten kun ruokia alettiin tuoda niin jo alkoi tapahtua. Olimme tilanneet alkuruoan, paaruoan ja jalkiruoan. No herra Einstein-wanna-be aloitti tarjoilun jalkiruoista! Aivan, siis jalkiruoista!? Kysyttyani miksi han toi ruoat tassa jarjestyksessa (tyhma kun olen.. olisi pitanyt ymmartaa, etta en tule voittamaan tatakaan vaittelya), Veli Einstein sanoi hymyillen, etta jos ette halua syoda jalkiruokia heti niin ne voivat varmastikin odottaa myohempaa syomisajankohtaa poydassa. Eihan se sorbetti nyt tunnin huoneenlammossa oltuaan tietenkaan miksikaan mene, eihan!?

Nain jalkeenpain mietin, etta ehka se tarjoilija ei ollutkaan niin tyhma kun kaatoi lasimme piripintaan viinia heti illan alussa. Strategiana oli ehka saada meidat nopeasti humalaan, jotta hanen "pikkuvirheensa" eivat hermostuttaisi meita ruokailun yhteydessa. Tai sitten ei!

Hyvaa syntymapaivaa, Herra Presidentti!

Tassa onkin jo kulunut jonkin verran aikaa viime kerrasta... tassa valissa yritin jo saada ruplan devalvoitumisen kuriin vaihtamalla muutaman sata euroa rupliksi, mutta mun yritys ei tainnut olla tarpeeksi. Tosin voi johtua siitakin, etta valuutanvaihto-operaatio tapahtui paikallisen kasinon parkkipaikalla olevan tummennetuilla laseilla varustetun auton kuskinpuoleisen ikkuna-aukon lapi aurinkolasipaisen (ulkona oli jo pimeaa, tottakai) armenialaisen kanssa. Eika edes antanut kuittia! 

Tanaan vietetaan paikallisen presidentin syntymapaivia, so Happy Birthday Mr. President! Jo eilen aloin huomaamaan, etta syntymapaiville valmistaudutaan kunnolla, kun katuja aurasi noin 100 kaupungin lumiauraa ja kaduilla oli 15 metrin valein poliiseja valvomassa ettei yksikaan auto parkkeeraa autoaan lumiaurojen tielle. Tama tarkoitti, etta about 1 000 - 1 500 poliisia karvalakkeineen paleli eilen -20C pakkasessa about 10 tuntia putkeen, not to keep the streets safe but clean of snow! Ja mika hauskinta, noin puolella heista oli puvunkengat jalassaan. Joo, tama on taas yksi niita elaman suuria kysymysmerkkeja taalla Venajalla, ainakin mulle. Taalla poliisit todellakin kayttaa karvalakin, toppatakin ja toppahousujen kanssa puvunkenkia?! No, joka tapauksessa, kadut ovat ainakin puhtaat lumesta...siina on Helsingin paattajille oppimista.

Toinen yksityiskohta, joka painui mieleen on poliisin ja armeijan koirapartioiden suuri maara kaupungilla. Jokainen alikulkutunneli, roskakori  etc. annetaan koiran nuuhkittavaksi. Ainoa asia mita en oikein ymmartanyt oli se, etta miksi yhta koiraa on "ulkoiluttamassa" noin viiden poliisin ryhma? Eli taksi paivaksi oli varaa heittaa noin 1 500 poliisia kadunlakaisuhommiin ja lisaksi 5 poliisia per koira partioimaan katuja - tehokasta, eiko vain!

Ja kolmas ei niinkaan yksityiskohta vaan jo vahan suurempi asia jonka tanaan huomasi oli se, etta puolet keskustan kaduista oli suljettu autoilijoilta (poislukien valtion autot, tottakai). Eli keskustan kaduilla nakyi vain suuria Toyota Land Cruiser 100 tai 200 merkkisia maastoautoja mustilla tuulilaseilla ja yleisimmin niiden rekisterinumerot olivat "007" numeroyhdistelmalla. Taalla jokainen "kova kundi" haluaa olla James Bond ja valtion autot ovat saaneet etuoikeuden tuohon onnen tunteeseen...so freaking cool! Ma en siis vielakaan tajua tata maata... 

Mutta en kritisoi naista asioista yhtakaan, silla onhan tanaan sentaan Herra Presidentin syntymapaiva! Ja sen johdosta saatan jopa juoda muutaman sata grammaa vodkaa tanaan! (alkoholijuomamaarat ilmaistaa aina grammoissa...loogista, eiko vain?!)