Thursday, February 12, 2009

Cup Kremlin voitto

Tama alkuviikko on mennyt suht seesteisesti ja pahemmilta kommelluksilta on valtytty. Joten ajattelin kirjoittaa vahan menneista asioista.

Pelailen taalla aina valilla ns. pappatennista eli nelinpelia vanhempien (35-55v.) herrasmiesten kanssa, joilla on aina sukista hikinauhaan joko Adidasta tai Nikea paalla. Merkkiurheilu kunniaan!

Paikallinen uusi viiden kentan tennishalli rakennettiin reilu vuosi sitten. Aivan, edelleen sita Putinin puolenpaivan pituista kaupunkivierailua varten. No eihan Vova (Vladimirin tuttavallinen kutsumanimi) nyt tietenkaan siella kaynyt, mutta tulipahan rakennettua. Kenttien pinnoitteen piti olla jonkilainen uusi Itavaltalaisen firman kumisekoitus, mutta koska se oli liian kallis (tottakai vasta jalkikateen todettuna) niin kenttien pinnoite vaihdettiin tavalliseksi Plexi-pinnoitteeksi. Mutta hauskan tasta jutusta tekee se, etta kenttien pinnoite vaihdettiin halvempaan vaihtoehtoon vasta avajaisten ja paikallisen Presidentin vierailun jalkeen. Eli kunnon pohjois-korealainen facelift pistettiin pystyyn avajaisia varten. Seuraavana aamuna kenttien kallis pinnoite vietiinkin jo rekoilla jonnekin muualle...

Viime kevaana tenniskaverini pyysi minut partnerikseen viereisen (600km) miljoonakaupungin kutsuvierastennisturnaukseen. Tama reissu ei ollutkaan ihan normaali tennisreissu vaan fasiliteetit oli pistetty kuntoon.

Automatkan toiseen kaupunkiin taitoimme kaverini pidennetyn BMW:n takapenkilla konjakkia siemaillen. Matkan aikana ratsioita pitaneet poliisit pistivat kadet aina lippaan meidan ajaessamme heidan ohitseen 50km'h ylinopeutta(Venajan Duman kilvet autossa auttaa taalla "melko" paljon) . Taytyy kylla sanoa, etta kaverini ei ainakaan saastele autoaan, koska kuski ajoi 150km/h vauhtia sellaisella  vetisella kraateritiella jossa itse olisin ajanut max. 50km tunnissa ja kironnut joka 20. sekunti iskunvaimentimiami. No taalla Venajalla pateekin seuraava sanonta autoilussa: "Jos tie/olosuhteet on erittain vaaralliset niin kannattaa ajaa mahdollisimman kovaa, jotta on ajallisesti lyhyemman ajan vaaratilanteessa." Voihan sen tietysti nainkin ajatella...tuota lausetta kannattaa kokeilla Suomessa vanhemmalle konstaapelille, auttaa varmasti!

Turnaus, joka oli vaatimattomasti kutsuttu "Cup Kremliksi" kesti lauantaista sunnuntaihin, joten yovyimme maaranpaassa kaksi yota ajettuamme maaranpaahan jo perjantai-iltana. Kaverini olikin sitten jarjestanyt "vaatimattoman" majoituksen viikonlopuksi. Yopymispaikkamme oli Valko-Venajan iki-ihanan ja demokraattisesti valitun Presidentti Lukashenkon talo. Eli olimme kaksin talossa, jossa oli ehka noin 3 000m2 tilaa, 25m uima-allas sisalla, 5 erilaista saunaa ja lisaksi kaksi banjaa erillisina taloina pihassa (kundi nayttaa nauttivan saunomisesta) seka tietysti oma pieni elokuvateatteri (tyyliin Jay Z:n koti MTV:n Cribsissa), 2 erillista biljardihuonetta ja tieda sitten kuinka monta makuuhuonetta. Mutta kaiken kruunasi tietysti kokki, tarjoilija ja herra saunanlammittaja, jotka olivat 24h palveluksessamme. Ja ma kun luulin, etta Valko-Venaja on koyha...stupid me! Miksi talla tyypilla on edes tallainen talo Keski-Venajalla? Eika ole varmastikaan kertonut vaimolleen!

Seuraavana aamuna kevyen saunasession (en nyt muista missa eucalyptus-saunassa kavinkaan) ja uimalenkin (25 metria koiraa ja ihan puhki) jalkeen istuimme 16 henkilon poydan aareen syomaan "kevytta" aamiaista. Aamiainen olisi ollut saksalaisen charter-turistin unelma, koska sielta olisi riittanyt vaikka kuinka monta sampylaa kaarittavaksi serviettiin ja otettavaksi mukaan!

Aamiaisen jalkeen siirryimme paikkaan, jossa turnaus jarjestettiin. Turnaus ei ollut tennishallissa, vaan turnaus jarjestettiin paikallisen koripallojengin (taisi olla Venajan mestari viime vuonna) 9 000 henkea vetavalla areenalle. Koripallokentta oli purettu ja sen tilalle oli rakennettu tenniskentta...siis meille! Eli meidan, noin 30 tyypin, vuoksi vuoksi areena oli tyhjennetty viikonlopuksi ja muutettu tenniskentaksi. Ei siis mitenkaan vedetty overiksi, eihan!? Tais olla suhteellisen tarkeata porukkaa pelaamassa...

Siina me sitten pelailimme pappatennista koko viikonlopun ei nyt niinkaan taysille katsomoille. Finaali oli sunnuntaiaamuna ja "tottakai" finaalia varten oli kolme paikallisen tv-kanavan kameraryhmaa ikuistamassa hitusen Federer vs. Nadal -tasoista tennista viihdyttavampaa pelia. Ja pelin jalkeen saimme vastata legendaarisiin "Milta nyt tuntuu?" kysymyksiin.

Nainkin voi siis urheilullisen viikonlopun Keski-Venajalla viettaa...viela kun seuraavalla kerralla saisi vahan suureellisemmat puitteet! :-)

Ai niin, kylla nyt sen verran taytyy itseansakin kehua, etta talla hetkella kotini kirjahyllya koristaa komea "Cup Kreml Winner" -pokaali! 

3 comments:

  1. Oliko pokaali kultainen, hopea, pronssi vaiko turnauksen hymypoika?

    ReplyDelete
  2. samanlainen kuin yla-asteen hymypoikapatsas, mutta kultainen. nyt voin laittaa ne molemmat vierekkain.

    ReplyDelete
  3. Vaikuttaa molemmat tulokset järjestetyiltä...

    ReplyDelete