Kevat, kesa ja kylma vesi

Kolme sanaa jotka kuuluvat yhteen Venajalla...siis kun puhutaan vesijohtovedesta. Joka kevat kaikki kaupungin talot ovat ilman lamminta vetta noin 7-10 paivaa "huoltotoiden" vuoksi. Tama antaa taas yhden tekosyyn Venajan miespuoliselle vaestolle valttaa meille niin normaalin hygieniatason yllapitaminen (okei, ehka vahan yleistetty vaite, mutta ei niinkaan kaukana totuudesta! terveisin, "kerran ruuhka-aikana venalaiseen raitiovaunuun astunut). Olen aina silloin talloin kysellyt ihmisilta miten he pesevat itsensa tana kylman veden aikana. Vastauksia on tullut laidasta laitaan, mutta alle listaan top 5 vastausta vuosien varrelta:

1. Kayda tutuilla suihkussa

2. Kayda kylmassa suihkussa (lapikotaista puhtautta!)

3. Lammittaa kattiloilla vetta kylpyammeeseen ja kylpea siina (the British way)

4. Kayttaa saniteettipyyhkeita (montakohan menee per henkilo per viikko?)

ja tottakai se normaalein vastaus:

5. "Eihan 7-10 paivaa suihkujen valissa nyt niin paljon ole"

Kevaalla ymmarran jossain maarin lampiman veden katkoksia, koska Neuvostoajalla rakennetut putket vaativat "jossain maarin" uusimista. Mutta miksi lampiman veden katkoksia tehdaan myos elokuussa on minulle taysi mysteeri. Tahan aikaan vuodesta en nae mitaan vesijohtotoita kaupungin kaduilla. Mitkaan denojen nakoiset valtion putkimiehet eivat kavele rapussa nortti huulessa ja jakoavain toisessa ja vodkapullo toisessa kadessa. Ja kysyessani paikallisilta miksi vedet pitaa katkoa myos loppukesasta niin vastaus kuuluu: "Se on aina ollut nain, joten kai siihen on oltava joku syy." Yeah, great! Kiitos vastauksesta...information rules!

Nyt kun olen palannut Suomesta tanne "tyomaalle" niin eikohan kohta taas ala tapahtumaan jotain kirjoittamisen arvoista...

Pankki ja jonot

Toissapaivainen pankkikokemukseni sai minut kirjoittamaan taman blogikirjoitukseni. Eihan se kaynti siella pankissa tietystikaan ihan suunnitelmien mukaan mennyt.

Ensinnakin, Venalajalla pankissa sinulla ei yksinkertaisesti ole yhtaan yksityisyyden suojaa. Pankkitiskille "jonottaminen" toimii siten, etta menet seisomaan olkapaa olkapaata vasten tiskilla asioivan henkilon viereen. Aivan, siis "jonottaminen" Venajalla tapahtuu "rivittamalla". Jos sattumoisin seisot jonossa edessa asioivan henkilon takana, niin silloin voit odottaa vuoroasi aina pankin sulkemiseen asti. Tama "rivittaminen" on ylivoimaisesti haastavinta McDonald'sissa ruuhka-aikaan...edessasi on 10 kassaa, lauma ihmisia summittaisessa jarjestyksessa...yritapa loytaa nopein "jono" tilauksellesi! Ja mika viela vaikempaa; loyda tiesi ulos ihmissumasta tarjottimellasi!

Siina sitten asioit pankkiasioitasi, kun vierellasi seisoo henkilo, joka kurkkii koko ajan kanssasi tiskin yli. Kiva fiilis kysya pankkitilisi saldoa, kun vieressa seisova henkilo on kaksimetrinen mafian palkkamurhaajan nakoinen kaveri! Talla kertaa vieressani sattui seisomaan 60-vuotias nainen (joka oli kaynyt suihkussa heti toisen maailmansodan jalkeen), jolla naytti olevan paljon tarkeampaa asioitavaa kuin mulla. Joka 30. sekunti han yritti ihan muina naisina aloittaa omien asioidensa asiointia, vaikka satuin hanta varmastikin jonkin verran hairitsemaan, koska pankkineiti palveli minua. Noin kuudennen yrityksen jalkeen nainen kimpaantui ja sanoi pankkineidille, etta eiko hanta palvella tassa pankissa ollenkaan...tassa vaiheessa en voinut enaa olla vastustamatta kiusausta ja kaannyin hanta kohti ja sanoin: "Ei, mutta vieressa on toinen pankki missa teita jo odotetaan!". Olisin varmastikin saanut korvilleni, mutta pankkineiti pelasti minut rajahtamalla nauruun ja saamalla syyt niskoillensa.

Toinen asia venalaisessa jonottamiskulttuurissa, joka on kerrassaan kiehtova aihe, on se, etta jonottaessa (tai tarkemmin sanottuna rivittaessa) on pakko olla kosketuskontaktissa edessa olevaan henkiloon. Paikallisen logiikan mukaanhan; mita lahempana edessa jonottavaa seisot, sita nopeammin jono etenee! Ihana tunne seista kahden armenialaismiehen puristuksessa...things of which I have always dreamt of!

Pikainen illallinen

Perjantaina piti olla vuorossa sivistynyt illallinen ystavan kanssa, mutta kohtalo paatti toisin. Tapasimme ravintolassa 20.30 ja aika kului useiden viinipullojen siivittamana yllattavan nopeasti. Jotenkin saimme 5 tuntia kulumaan ja about 01.30 mojitojen auttamassa nousuhumalassa mieleemme tuli jatkaa iltaa yokerhossa. Soitimme taksin paikalle ja noustessamme poydastamme viereisin poydan asiakkaat (3 hloa) pyysivat juhlimaan paikallaolijan syntymapaivaa 50 gramman kerta-annoksella paikallista vatsanlammiketta. Suostuminen tallaiseen kutsuun on nousuhumalassa venajalla aika "vaarallista". Eli tottakai me suostuimme! Ja kuten arvata saattaa, yksi 50 gramman annos vodkaa siivitti tieta hyville uusille ystavyyssuhteille tuiki tuntemattomien ihmisten kanssa (okei, ehka se ravintolalaskussa nakyva 1,5 litraa vodkaa avitti tutustumista). Aikaa kului, ruokaa tilattiin lisaa ja kas kummaa, kello olikin jo 05.30 aamulla. Eli jotenkin onnistuimme viettamaan 9 tuntia poydan aaressa.

No, tarinan hauskuushan ei tietystikaan ole siina, etta satuimme "yopymaan" ravintolassa (aivan, siis kyseessa on todellakin ruokaravintola, ei baari). Tarinan "hauskuus" on siina, etta ravintola menee normaalisti noin 01.00 kiinni, mutta meidan (5hloa) vuoksi joutuivat kaksi kokkia, kaksi tarjoilijaa ja yksi baarimikko olemaan toissa kello 06.00 saakka aamulla. Eli ei taalla venajalla nyt aina niin joustamatonta olekaan!

Ja lisaksi haluan mainita, etta kolme tyyppia seurueestamme jatkoi viela yokerhoon...kunnioittavaa turnauskestavyytta!

Taisi olla ensimmainen blogikirjoitus ilman minkaanlaista kritiikkia...no ei nyt sentaan...

...erikoisten ruokayhdistelmien listalle paasi yon aikana seuraavat venalaisystavanieni suosittelemat suussasulavat "tapaukset": prosciutto smetanan kanssa seka aina yhta ihanan makuinen osterit ja hunaja(!?) -yhdistelma. Eat that, Hans Valimaki!

Anteeksi

Nyt on aika pyytaa teilta kaikilta anteeksi. Viime blogista on mennyt jo luvattoman kauan aikaa. Blogin paivittamisen viivastyminen on johtunut huhtikuussa sattuneesta ylimaaraisesta draamasta, toukokuun lomailusta seka tietysti toiden maarasta ja ihan pelkasta laiskuudestakin.

Voinkin pyhittaa taman blogini sanalle "anteeksi". Sana mita Englannissa asuessani kuulin jo vasymiseen saakka, Suomessa sanaa kuulee sopivissa maarin ja Venajalla...no varmasti arvasittekin jo, ei koskaan.

Viimeisin mieleenpainuva tapaus oli noin viikko sitten, kun olin ostamassa lentolippua matkatoimistossa. Pyysin luukulla tyoskentelevaa kultahammas-kerhon (huom. ei kultapossu) edustajaa myymaan minulle yhdensuuntaisen sisamaan lentolipun. Kerroin viela olevani kiireessa. Kaikki meni ihan ok siihen saakka kunnes lippu piti printata (taalla e-ticket ei ole viela lyonyt itseaan lapi, ehka tulee olemaan hitti vuonna 2019 heti sen jalkeen kun luottokorttimaksusta tulee yleista). Jostain syysta printteri ei ottanut toimiakseen ja noin 10 minuutin vekkuloinnin jalkeen myyja sanoi, etta tama kyseinen printteri ei toimi (No s***, Sherlock!). Myyja sanoi, etta tama printteri ei ole toiminut jo kahteen paivaan...siis mita?! Ja vielakin tama kultapossu (aivan, nyt han oli mielestani jo ihan possun nakoinen) yritti printata hajalla olevasta laitteesta lippuja. Sanoin hanelle, etta jos tiesit printterin olevan rikki ja tiesit, etta minulla on kiire, niin miksi kulutit 15 minuuttia aikaani ihan turhaan. Vastaus oli tyypillinen, asiakaspalvelun oppikirjan mukainen: "Ala multa mitaan anteeksipyyntoa odota. Jos haluat anteeksipyynnon niin pyyda se huomenna tulevalta korjaajalta!". Eli ei muuta kuin case closed taman tiskin osalta ja ei muuta kuin seuraavalle tiskille.

Uusi nuorempi versio lipunmyyjasta naytti edelliseen verrattuna aivan yhta elamaansa vasyneelta. Hymya, katsekontaktia tai edes puolittaista lausetta oli ihan turha odottaa. Aika ajoin annetut hymahdykset olivat ainoa elonmerkki ja niistakin myyja naytti odottavan aploodeja. Talla kertaa lippu saatiin printattua ja tuli maksun paikka. Lippu maksoi 3 400 ruplaa ja minulla oli 5 000 ruplan seteli. Annoin sen myyjalle, joka katsoi minua vielakin tympaantyneemmin kuin olisin kuvitellut olevan mahdollista. Hanelle ei kuulemma ollut vaihtorahaa. Siis maassa joka toimii pelkastaan kateiselle, ei matkatoimistossa ollut vaihtorahaa. Myyja pyysi minua menemaan johonkin kauppaan ostamaan jotain, jotta saan setelin rikottua. Mina, taas tyhmana, pyysin myyjaa kysymaan muilta luukuilta vaihtorahaa. Vastaus oli seuraava: "Se ei kuulu mun tyonkuvaani. Ma olen taalla myymassa lippuja enka vaihtamassa rahaa. Oma vikasi kun itse tulit tanne vain 5 000 ruplan seteli taskussasi." 

Aivan, siis sana "anteeksi" nayttaa olevan suht vaikea Venajaksi kun sita noin valtetaan. Samantyyppisia esimerkkeja voisin listata loputtomiin, mutta kerrotakoon ne tulevaisuudessa.

Viikonloppumatka

Kavin tana viikonloppuna muutaman ystavani kanssa yhdessa pienemmassa kaupungissa, joka sijaitsee noin 220 km paassa. Idea viikonlopusta "maaseudulla" kuulosti hyvalle, koska ajomatkakaan ei ollut liian pitka kilometreissa. Aivan, siis kilometreissa. Venajalla tiet ovat mita ovat. Helpoin tapa selittaa teiden kuntoa on ajatella skenaario missa Rauma-Pori -valiselle tienpatkalle pudotetaan tasaisin valiajoin rypalepommeja ja lisataa skenaarioon viela lumi ja jaa... Taalla tiet ovat todellakin kuin sodan jaljilta. Ilman maastoautoa en voisi edes kuvitella poistuvani kaupungin kaduilta. Tosin on pakko myontaa, etta Lada on lujaa laatua! Jengi huristelee Ladoillaan vaikka minkalaisissa teissa ja joskus jopa maastossa. Ja mita vanhempi Lada sita paremmin nayttaa ottavan iskut vastaan. No okei, nyt tuli varmaan hehkutettua "Tampereen puistolaitoksen tyosuhdeautoja" vuodelta 1988 vahan liikaakin. Tasaisin 5 km valein tienvarrelta loytyi laatikko-Lada nokkapelti auki...

Toinen hauska yksityiskohta on tien varrella olevat ties minkakin tuotteen kauppiaat. Kesalla tienvarsilla seisoo yleensa ihmisia myymassa hunajaa (mikas onkaan parempi valipala automatkalla kuin hunaja?!). Nyt ei ole hunajasesonki, joten myyjat myivat mitapa muutakaan kuin hevosenmaitoa. On jaanyt multa kokeilematta, mutta kuulemm maistuu piiman ja vichy-veden sekoitukselta. Siina onkin Hartwallille uusi tuoteidea! Tuntuu kylla valilla aika tuskalliselta katsoa kun vanhan mummot seisovat valtatien varrella kirjaimellisesti in the middle of nowhere yrittaen myyda koko varastonsa hevosenmaitoa (yleensa 3-4 litran pulloa). Siis jos he myyvat 4 litraa hevosenmaitoa paivan aikana niin ei siita nyt hirvean suurta tilia saa tehtya! Viela kun ulkona on vaatimattomat -15C ja lumituisku.  Toinen iso kysymys jota mietin on, etta mista he ilmestyvat teiden varsille? Lahin asutus on yleensa 5-10 km paassa, eika heilla varmastikaan ole autoa!

Pahimman lumituiskun aikana emme nahneet edessamme olevaa tieta lainkaan. Tien molemmilla puolilla oli laidunmaata silmankantamattomiin, joten tasainen lumimassa (joka peitti myos tien) teki ajamisesta hitusen vaativampaa. No, venalaisella mentaliteetilla kaasu pohjaan niin ollaan ajallisesti vahemman aikaa vaaratilanteessa!

Paasimme jo 4 tunnin autoilun jalkeen perille. Keskivauhtimme oli siis paatahuimaavat 50km/h...ja nopeusrajoitus 80km/h. Naihin olosuhteisiin kannattais ehka miettia kelin mukaan vaihtuvia nopeusrajoituksia. Matkan varrella tuli nahtya vaatimattomat 6 autoa penkassa ja 2 kolaria. Ihan hyva saldo 200km matkalle!

Perilla sitten soimme ja saunoimme kunnolla. Juomapuolesta vastasi kaksi paikallisen vodkatehtaan johtajaa, joten lopputuloksen varmaan arvaattekin! Pienena neuvona teille kaikille: ala yrita juoda 20 vuotta vodkatehtaalla tyoskennellytta isantaa poydan alle...it's a lost battle!

P.S. kayskennellesani kyseisen pikkukaupungin paakatua tunsin sieraimissani kamalan kaymalan hajun. Vahan myohemmin huomasin hajun syyn. Paakadun varrella oli yleinen kaymala eli "puusee" (lautahokkeli jossa oli reika lattialla)...ekologisesti kestavaa kaupunkisuunnittelua parhaimmillaan!

Picnic ja uiminen

Kaupungissa asuessa on aina valilla pakottava tarve menna maaseudulle rentoutumaan. Tama tarve tulee voimakkaammin esille mita lampimampaa ja aurinkoisempaa ulkona sattuu olemaan. -40 C kylmyydessa kukaan ei saa minua irti kotisohvastani ainakaan ulkoilemaan. Mutta lisaamalla lampoasteita "vain" 65 C -asteella, iltapaiva jarven rannalla kuulostaakin jo paljon mukavammalta.

Kesaisin meilla on ollut tapana kayda picnic-reissuille viikonloppuisin. Eli aamulla baanalle ja illalla takaisin. Kuten varmasti jo arvaattekin, myos tama ajanviettotyyli on Keski-Venajalla hitusen erilainen kuin Suomessa. Kerronkin taas muutaman esimerkin menneista picnic-reissuistani.

Kerran ystavani sanoi, etta han tietaa mahtavan paikan picnicia varten. 40km paassa kaupungista joen varrella on kuulemma mahtava hiekkasarkka. Paatimme lahtea matkaan ja paasimme noin kilometrin paahan joesta kun ystavani "huomasi" etta hiekkasarkalle ei olekaan tieta. No, eipa hataa. Han ehdotti, etta ajaisimme kuitenkin joenrannalle. Kilometrin matka joelle oli hienohiekkaa. Kysyin ystavaltani: "Mitas jos auto jaa hiekkaan kiinni?" Veli-venalainen naureskeli, etta ei se hiekka niin syvaa ole, so no hata! Taisi ystavani luulla tietavansa Audi TT:nsa maasto-ominaisuudet paremmin kuin itse Mr. Audi! Long story short, ystavani auto jai kiinni hiekkaan noin 10 metrin ajon jalkeen. Ystavani ensimmainen kommentti oli kuitenkin korvaamaton: "Taahan on itseasiassa ihan hyva juttu. Mun ei tarvi ajaa enaa eli aukaistaan bisset! Soitetaan hinausauto paikalle, se saa vieda auton kaupunkiin." 

Toinen hauska tilanne koski venalaisten yleista "luontosiisteytta". Taalla voi minka tahansa roskan, aina tupakantumpista jaakaappiin, heittaa ulos autonikkunasta missa vain. Eli moottoritien laidalla voi loytya jopa nahkasohvia. Kun menimme viime kesana picnicille taas joen varrelle (mutta eri paikkaan) alkoi ystavani kysya minulta, etta heittavatko suomalaisetkin kaikki roskansa luontoon? Vastasin, etta eivat heita. Hanen mielestaan venalaistenkin pitaisi alkaa ajattelemaan ekologisemmin. Siina sitten grillailimme, soimme ja joimme hyvin kunnes tuli ilta ja paatimme lahtea. Olimme kahdella autolla liikkeella ja mina poistuin muutaman ystavani kanssa vahan aikaisemmin. Seuraavana paivana pahoittelin, etta en ehtinyt auttamaan hanta eilisen picnicroskien siivoamisessa ja kysyin viela etta oliko hanen autossaan tilaa kaikille roskasakeille? Han vastasi:"En mina niita roskia mukaani ottanut vaan jatin sinne. Minne mina ne nyt veisin?" Yrita nyt saada naista ihmisista selvaa! Pienena lisana; kaksi viikkoa myohemmin menimme takaisin samaan paikkaan picnicille ja tama sama kaverini valitteli, etta miksi ihmiset eivat vie omia roskiaan pois. Paikka oli kuulemma aikaisemmin siistimpi. Ai oli vai? Miksikohan?

Viimeinen tarinani talla kertaa koskee uimista. Olin sanonut kaverilleni, etta olisi joskus kiva uida jossain puhtaassa jarvessa. En ole uinut taalla jarvissa viela kertaakaan, koska pelkaan kasvattavani kolmannen korvan vedessa pulahtamisen jalkeen. Myos yolla neonvihreana hohtamisen mahdollisuus on kaynyt jalkivaikutuksena mielessani.  Kaverin sanoi tietavansa erittain puhdasvetisen jarven. Ajoimme sinne, jarvi oli aika pieni ja jarven vesi naytti ruskealta, mutta kaverini selitti sita mutaisella pohjalla. Olin jo aikeissa sulkea silmani kaikesta ja pulahtaa uimaan, kun nain jarven vastarannalle (about 100 metria) ilmestyneen 50-paisen lehman joukkion, jotka iloisesti mylvien menivat jarveen "puhdistautumaan". Aivan, ihan varmasti tosi puhdas jarvi!

Ravintolatoilailut saavat jatkoa

Taas tulee ravintolatarinaa. Taalla eri ravintoloissa kaynti antaa jatkuvasti uusia aiheita kirjoitteluun ja tama viikonloppu ei ollut poikkeus. 

Huomasin loppuviikolla paikallisen kiinalaisen ravintolan, nimeltaan "Kultainen Lohikaarme", ulkopuolella ison mainoksen. Mainoksessa oli kiinalaisen miehen kasvokuva ja teksti "Kuuluisa kiinalainen kokki Hainanista on palkattu ravintolaamme." En ollut koskaan kaynyt kyseisessa ravintolassa, vaikka se sijaitsikin aivan kaupungin keskustassa ja on ollut jo noin 10 vuotta toiminnassa...mutta nyt kun nain vakuuttavanoloisen mainoksen ajattelin kokeilla kyseista syottolaa.

Ravintolan sisaantuloaulassa oli iso suihkulahde, jossa porskutteli karpinoloisia kaloja. Kalojen elinolosuhteet eivat "ehka" olisi tayttaneet Suomen viranomaisten saadoksia, mutta en jaksanut asiasta sen enempaa stressata. Tosin paatin kuitenkin jattaa jo eteisaulassa kalaruoat pois illan ruokavaliostani. Paljon on tullut kokeiltua, mutta jossain se minunkin riskirajani syomisen suhteen menee! Sisutukseltaan paikka oli ihan ok paikallisiin standardeihin suhteutettuna, mutta mitaan kiinalaismaista en sisustuksessa kuitenkaan nahnyt. Ja nurkassa soittava "Trio Narpion Esson kantikset" (tai ainakin yhta vasyneelta kyseinen bandi naytti) ei 60-luvun Neuvostoliittoaiheisilla biiseillaan ainakaan orientaalista tunnelmaa mitenkaan lisannyt. Ja kertokaa nyt, miksi 50-vuotias Keski-Venalainen humppatrion basisti haluaa pukeutua kiinalaisen ravintolan keikallaan neonkeltaiseen Adidaksen hikinauhaan?

Elamaansa erittain kyllastynyt tarjoilija "hyokkasi" poytaamme 10 minuutin kasilla huitomiseni jalkeen. Heitti ruokalistat poytaan ja poistui nopeasti takaisin omiin hommiinsa...aivan, siis lukemaan kirjaa viereiseen poytaan! Tassa vaiheessa kaikki mahdolliset halytyskellot soivat paassani, mutta kun olin nahnyt mainoksen kiinalaisesta kokista ja ravintolassa oli muitakin asiakkaita, paatimme jaada ravintolaan. (kuulun niihin ihmisiin, jotka eivat opi virheistaan edes kantapaan kautta!)

Tilasin alkuruoaksi jotain tuliseksi mainostettua keittoa (tarjoilija ei tiennyt mita se sisaltaa, mutta kuulemma pelkkia vihanneksia, joten fine by me) ja paaruoaksi kanaa currykastikkeessa (ei ehka niin kiinalaista, mutta ajattelin sen olevan varma valinta). Keitto oli itseasiassa ihan siedettavaa limaista monjaa, mutta paaruoka kruunasi kaiken. Paaruoaksi sain eteeni epamaaraisen kasan tummaa lihaa (kanaa?!) ja perunoita ruskeassa kastikkeessa. Aivan, siis kiinalaisessa ravintolassahan "kanaa currykastikkeessa" tarkoittaa aina "mustaa lihaa, perunoiden ja Knorrin ruskean kastikkeen kanssa"! 

Kutsuin tarjoilijan poytaan ja kysyin, etta voisiko han todellakin tarkistaa onko eteeni tyonnetty musta liha kananlihaa. Samalla kysyin, etta voisiko han edes tuoda riisia poytaan. Tarjoilija poistui keittioon ja palasi takaisin sanoakseen, etta riisi on loppu (siis kiinalaisessa ravintolassa  ei ole riisia, perunaa kyllakin loytyy riittamiin!). Han lisasi viela, etta han kay nyt tarkistamassa kokilta, etta tarjottu liha oli todellakin kananlihaa, vaikkakin jokainen meista tiesi, etta se muistutti enemman kuivattuja rusinoita kuin kananlihaa. Kesti noin 10-15 minuuttia, kunnes tarjoilija palasi keittiosta ja sanoi lihan olevan kanaa. Silloin minulla keitti yli ja sanoin, etta haluan tavata ravintolan managerin. Manageri saapui poytaamme ja selitin asian hanellekin. Manageri sanoi ottavansa asiasta itse selvaa...nyt oli mennyt jo about 20 minuuttia. Manageri palasi takaisin poytaamme ja sanoi, etta "kokki yrittaa todennakoisesti(?) sanoa meille, etta liha on kanaa." Kysyin mita sana "todennakoisesti" tarkoittaa tassa asiayhteydessa. Kysymystani seuraava managerin vastaus olisi pitanyt saada jotenkin nauhoitettua jalkipolvia varten! Manageri vastasi: "No kun kokkimme ei puhu sanaakaan venajaa, eika meista kukaan ravintolassa puhu sanaakaan kiinaa, niin kommunikointi kokin kanssa on mahdotonta. Mutta yritamme saada tulkkiamme puhelimen paahan, jotta han voisi selittaa asian kokille. Valitettavasti tulkkimme ei vastaa puhelimeen talla hetkella, mutta han kylla soittaa yleensa aina heti takaisin kun nakee soittopyyntomme." Siis mita?! Mina en saanut enaa sanaa suustani ja kaverini oli jo valunut poydan alle nauramaan. Kuten arvata saattaa, pyysimme laskun jotta voisimme poistua ravintolasta mahdollisimman pian viereiseen gourmet ravintolaan, McDonald's:iin! 

Pienena lisana haluan mainita, etta kaiken taman jalkeenkin neonkeltahikinauhapaisen basistin kuuntelemisesta laskuumme oli lisatty 5 euroa per naama ohjelmamaksua!